MAINOSPAIKKA

NÄY FRISBEEGOLF-YHTEISÖLLEVoisiko tähän tulla sinun mainoksesi?Ota yhteyttä →www@design.yt

Niin, siis mä treenaan eri tyyliä kuin mitä peloissani käytän kisoissa. Ajan mitta on suhteellista, johan tässä on päälle 15 vuotta pelattu.

Sunnuntaina grippaillaan taas huolella. Sitä ennen voisi koettaa muotoilla ajatuksia elämästä. Aika paljon niitä on taas tullut...

Yksi on taas varmaa. Tänä kesänä kauteni loppuu näillä näkymin huhtikuussa. Odottamani Stamina jää väliin, sillä olen liian iso bussiin. Tai jotain. Vietän kesäni ulkomailla kaukana frisbeestä ja tutuista ihmisistä. Täytyy sanoa, että ihan kauheaa kaipuuta ei jää. Moni ikuiseksi luulemani asia on mennyt tyriksi ja uskomattomia käänteitä tarjoava elämä ei lakkaa yllättämästä. Yksi näistä on pelaaminen. Olen saanut viime aikoina lisää hyviä syitä lopettaa laji kokonaan. Ainakin kilpaileminen, eikä suinkaan siksi että pää ei kestä. Ei vain nappaa. Jotkut lopettaa röökin 15 vuoden jälkeen, jotkut pelaamisen. Jotkut pistää avioliiton tai ystävyyden poikki 15/vuoden jälkeen. Mun 15 vuotta pelaamista on pikku juttu lopettaa sellaisten rinnalla. Kun tulee jotain muuta tilalle, voi totuttuja asioitaan heittää roskiin elämästään.

Saapa nähdä, oliko tämä huhtikuu viimeinen pelikuukauteni. Kivikoissa sunnuntaina täysin streeeessitöntä peliä. Kiva se.

Kamalaa! Mutta onneksi olet vielä nuori jannu, voit pitää 10 vuotta taukoa ja jos sitten aloitat uudestaan niin olet siinä iässä kun esim.  kun minä aloitin"menestyksekkään" urani. Ymmärrän kyllä että jos kiinnostus loppuu, niin silloin kannattaa lopettaa tai ainakin pitää ns. luova tauko. Toivottavasti nähdään kuitenkin ainakin Nurmijärvellä, ei NDGE:tä pelata ilman Jaania!
Ja kuten edellisessä viestissäsi annoit ymmärtää, niin kaikesta huolimatta frisbeegolf ei ole maailman tärkein asia. Vaikka niin hieno laji onkin kysymyksessä.
Lupasin jo tänään yhdelle kaverille, että jos Jackpotti tänään itselleni kokonaisuudessaan  pamahtaa, niin Suomeen rakennetaan maailman hienoin frisbeegolfrata.
Olen sen jo osittain suunnitellut
Tsemiä Jaani!!!

Kiitos, Väykkä! Mukavaa kuulla, että kisa on minusta kiinni.

Pitää vakavasti harkita, jotta tulisinko sittenkin. Ratahan on hieno ja pelikaveritkin suurimmaksi osaksi oikein loistavaa sakkia! Sama koskee Tali Openia, että pitääpä katsoa, jaksaako raahautua paikalle.

Meresmaan (ties kuinka mones) lopettamisilmoitus sai minut mietteliääksi. Hän siinä haastattelussaan pohti aivan oikein, että vain pelaamalla ei osallistu lajin kehittämiseen. Hän on oikeassa, ja vähän tunsin pistoa sydämessäni. Olen ollut laiska tekemään töitä lajin eteen. Lajin, joka on tarjonnut minulle paljon ja jonka parissa olen kasvanut.

Monien SFL:n hallituksessa tai sen työntekijänä viettämäni vuosien jälkeen olen vain istunut valmiiseen pöytään ja käynyt kiertämässä muiden tekemiä ratoja, pelannut muiden tekemissä kisoissa ja kirjoitellut muiden perustamille foorumeille tai ryhmiin. En ole tehnyt mitään sen eteen, että laji kasvaisi, ellei sitten muutamia kirjoituksia lasketa sellaiseksi. Nyt kun kilpaileminen on taas viime aikojen reality checkin jälkeen alkanut tuntua epämiellyttävältä tavalta viettää aikaa lajin parissa, on aika pohtia uusia vaihtoehtoja.

Sunnuntaipelaajaksi minusta ei ole. Ei se niin vain onnistu ainakaan pitkään aikaan, että tiputtaa kilpailuviettinsä pois ja alkaa vain roiskia. Mutta kilpaileminenkaan ei kiinnosta, eli laji jäisi kokonaan ilman panostani. No, ei laji yhtä miestä kaipaa, mutta kaipaanko minä lajia?

Kilpailuja olen joskus järjestänyt, mutta tiedostan puutteeni kaikessa organisointiin liittyvissä askareissa. Osaan ehkä kantaa koreja paikoilleen ja laskea tuloksia, mutta muuhun en sitten epäjärjestemällisyydessäni kykene.

Valmentaminenkin on niin ja näin. Ainakaan en enää koe pystyväni puhumaan auki tietojani. Ehkä osaan kirjoittaa viisaita, mutta eipä sekään tunnu tuovan iloa kuin aivan rajatulle joukolle tai yhdelle pelaajalle yhdellä kertaa, ja mikä sitten on vaikutus lajin kannalta? Melkeinpä nolla. En myöskään haluaisi olla se tyyppi, joka "joutuu valmentamaan, koska on itse niin surkea pelaamaan". Mikä taidan jo joidenkin ajatuksissa olla. Kyllähän kova pelaaja saa aina enemmän hehkutusta kuin kova valmentaja, se on nyt hiljattain nähty ja koettu. Kova pelaaja on myös automaattisesti kova valmentaja, vaikka ei osaisikaan kertoa asiasta mitään. Se nyt kai kuuluu ihmisluonteeseen kuunnella starojen juttuja, vaikkei niissä olisi paljon tolkkuakaan. Siis valmentaminen jääköön sekin. Tässä asiassa koen olevani enemmän suuria sanoja kuin toimivia tekoja. (Vähän kuin maineeni pitkälle heittävänä pelaajana. En mä oikeasti kovin pitkälle heitä, mutta kova uhoaminen on tehonnut.)

Järjestötoimintaa olen tehnyt jonkin verran, ja se on ihan hauskaa. Liitossa voi tehdä niin paljon töitä kuin ikinä haluaa, eikä ketään kiinnosta tai kukaan kiitä siitä. On hyvin epäkiitollinen pesti istua kokouksissa tekemässä päätöksiä ja pohtimassa liittotason kehityskohteita, koska se ei vain näy kenellekään niin suoraan, että siitä ymmärrettäisi antaa palautetta. Itse olen kuitenkin kunnianhimoinen ihminen, ja haluan tehdä asioita joilla on väliä, ja joilla tiedetään olevan väliä. Liittohommiin vaaditaan nöyryyttä. Uskon, että laji kaipaa yhä enemmän järjestöjyriä, jotka eivät pelaa itse. Tällä hetkellä hallituksessa on aika vähän puhtaasti paperinpyörittäjiä, mutta niitä pitäisi olla enemmän.

Itse ajattelen lajin kehityksestä vähän maltillisemmin kuin moni. En minä koe minään saavutuksena sitä, että frisbeegolf olisi joskus golfin kaltainen eliittilaji, jonka arvoa mitataan junioritoiminnalla ja ammattimaisten pelaajien määränä. Frisbeegolfin valttina on tähän saakka ollut helppo saavutettavuus ja rento luonne. Ei kai tarkoituksena ole, että frisbeegolfista karsitaan sen viehättävimmät piirteet ja aletaan tehdä siitä huippu-urheilua kaikkine lieveilmiöineen? En minä ainakaan halua nähdä ketään pikkulasta toteuttamassa epäonnistuneen frisbeegolfari-isän unelmaa harjoittelemalla puttia sateessa kolme tuntia päivässä, jotta perhe saisi glooriaa ja mammonaa. Ääriesimerkki, kyllä vain, mutta se on sitä huippu-urheilua nykypäivänä.

Sellaista unelmaa minä en ole ajamassa.

Kivikossa siis grippaillaan ensi sunnuntaina. Minulla on oikein kiva tunnelma kisaa ajatellen. Tuntuu, että kaikki paineet ovat hävinneet taas, koska laji ei herätä minussa tahtoa. Ei mun tarvitse näyttää kellekään, että osaan. Koska en osaa. Ja kyllä kaikki, jotka mun taidot tuntee, tietää etten ole enää juuri minkään tasoinen pelaaja. Ketä siis yrittäisin huijata, ellen itseäni. Ei ole oikein syytä yrittää ja irvistää, koska se on vain frisbeegolfia. Joku voi ja saa ottaa lajin kyllä niin vakavasti, että menettää ensin yöunensa ja sitten hermonsa, mutta mun ei tarvi. Ei ainakaan enää.

Mä olen lähdössä ihan just kolmeksi kuukaudeksi maailmalle. Olen asiasta niin iloinen, että mikään vastoinkäyminen ja viime vuosien ähmyisyys eivät tunnu enää miltään. Paljon on tullut skeidaa päälle ikään kuin itsestään ja paljon sitä on myös ihan tarkoituksella lapattukin päälleni, mutta mä veikkaan, että lopulta mä päädyn asioiden yläpuolelle ja voin muistella näitäkin lähivuosia opettavaisena ajanjaksona elämässäni. Paljon on ajatuksia herännyt ja asioita valjennut. Turpaan on otettu niin kovaa, että aika kovan on täytynyt jätkän olla niistä iskuista selvitäkseen.

Vertasin tätä blogin kirjoittamista ja asioiden käsittelyä taannoin varaston siivoamiseksi. Roskat on viety, pölyjä on lakaistu. Pari mätäpesäkettäkin heivattu. Kohta kiiltää.

Mainio pakinan pätkä jälleen!

Huomenna nähdään ja kisaillaan Kivikossa, ens viikonloppuna Nurmijärvellä ja ens kuussa Talissa, toivottavasti vielä senkin jälkeen jossain...

Tuo 15 vuoden sykli kuullostaa niin kovin tutulta. Minä pelasin jalkapalloa parikymmentä vuotta, joista juurikin tuo 15 vuotta tosissani. Kun se loppui, loppui se kuin seinään. Tuli loukkaantuminen, josta en täysin toipunut, enkä ehkä oikeastaan tosissani halunnutkaan, jotta oli hyvä syy lopettaa. Joten lopetin totaalisesti, en käynyt edes pelejä katsomassa pitkään aikaan. Sen sijaan lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Tämän jälkeen sattuman oikusta aloin harrastaa off road-autoilua ja rakensin autoja ja ajoin jälleen tasan 15 vuotta aina viime kesään asti. Kunnes taas oli sellainen fiilis että tämä on nyt tässä. Ja taas sattuma johdatti frisbeegolfin pariin, johon hurahdin totaalisesti. Sitä on siis nyt edessä noin 14 vuotta. Viimeisen maastoauton myin pois viime viikolla.

Elämäänsä on hyväkin välillä vähän tuulettaa.

Joo, jännä juttu toi 15 vuotta. Siinä tuntuu olevan taikaa.

hienoja avauksia on niin paljon kivempi katella ku putteja. mutta huomista odotellen, lätkitään lättyä pitkälle ja nostetaan putit. easy fun

Joo, todella. Mulla ei ole enää mitään hävittävää, pidetään kivaa!

Jaa, eipäs ymmen kanssa pidetäkään hauskaa. Ainakaan ekalla kiessillä.

896!

Kaksi kierrosta solidia 900 ratinkia. Vain kilea keli esti hauskan pitämisen, sillä periaatteessa pelaaminen ei vituttanut kaikesta huolimatta. Tolalla rundilla päätin putata kovaa. Puttasin hyvin kunnes en, ja sitten tulikin ralleja. Mutta lähti kovaa ja jengalla, olin kuin köyhän miehen Jay Reading. Heitinkin yhtä löysiä avauksia!

Saatoin nauraa mun grippareille tokakiessillä. On ne hurjia. Aijettä.

Jaa, eipäs ymmen kanssa pidetäkään hauskaa. Ainakaan ekalla kiessillä.

no ei pidetty perkele, pahuksen kytö :P

Kävin tänään puttailemassa.

Kun ei nappaa niin ei nappaa. Tästä viisastuneena laitan tavaraa myyntiin.

Osta kiekkoni pois kuljeksimasta. http://www.frisbeegolf-forum.fi/index.php/topic,4246.0.html

Bägillinen kisakiekkoja riittää hyvin tarpeisiini.