Hienoa, että tulee lisää kuvaajia. Fakta on se, että hyviä kisoja, ratoja ja pelaajia on paljon enemmän kuin kuvaajia, joten väkisin jää näkemättä monia kisoja.
Jessiä. Videotuotantojen tekeminen on kiinnostanut pitkään, mutta aloittamisen kynnys oli korkea, koska olen pitänyt oppimiskäyrää jyrkkänä ja kaikki muukin vie elämässä riittävästi aikaa. Viime kesänä tuli hankittua ensimmäinen videokamera ja homma lähti sitten vähän eskaloitumaan...
Minkälaiset mahdollisuudet sinulla on matkustaa eri puolille maata ja editoida kisojen ja kierrosten määrinä vuodessa? Miten paljon aikaasi kuluu kierroksen editointiin? Siitä voi arvioida, miten monta kisaa ja kierrosta kannattaa kuvata.
Mahdollisuuksia olisi jonkin verran, mutta itse pelaaminen ja kisoihin osallistuminen on toistaiseksi paljon suuremmalla prioriteetilla. Viime kesänä kuvasin pari kisaa, kun olin loukkaantuneena enkä pystynyt pelaamaan. Tämäkin rooli oli varsin mielekäs, mutta toistaiseksi pelaaminen on etusijalla.
Pro tourin kisassa haastoin itseni tekemään editin välittömästi ja se valmistui reilussa 8 tunnissa. Vähän raffihan siitä tuli, mutta olipa nopeesti ulkona.

Meillä kun on kaksi kameraa ja vierailevat tähdet, kierroksia tulee niin monta, että päätoimisena opiskelijana Juhalla ei aika riitä kaiken nopeaan julkaisuun, kun hän tekee paljon parantelua kuvaan. 10000 hiiren klikkausta joillain kierroksilla editoidessa. Työmäärään vaikuttaa editori ja rautakin. Mikä käyttöjärjestelmä ja editori sinulla on ja paljonko työmuistia koneessasi on? Miten vakaa se on editoidessa kokonaista kierrosta?
On huomattu, että editointiin saa kyllä uppoamaan paljonkin aikaa. Minulla ei ole sitä ongelmaa, että tekisin korjauksia kuvaan jälkikäsittelyssä, koska en tiedä niistä hommista yhtään mitään.

Lähtötaso oli nolla ja siitä mennään tekemällä oppien eteenpäin.
Koneessa on Intel Core i5 4460 ja 8 gigaa muistia, Win 8.1 ja editorina Adobe Premiere Elements. Softa on kaatuillut lähinnä tekstityksiä säätäessä, muuten se pysyy kyllä hyvin kasassa.
Ymmärtääkö editorisi .mts formaattia AVCHD kodekilla? Taustaideana se, että oletko halukas editoimaan muiden kuvaamaa matskua, kun Juhalla on kiivain opiskeluvaihe ja 2014 kuvattuja julkaisemattomia kierroksia?
*.mts kyllä, codecista en osaa sanoa. Omat tallennukset ovat H264 MPEG-4 AVC.
En ole koskaan tullut ajatelleeksi skenaariota, että editoisin kolmannen osapuolen materiaalia. Voisihan se olla mahdollista, realistisesti kuitenkin vasta syksyllä kisakauden päätyttyä. Tällä hetkellä aiemmin mainostetun road trip -materiaalin editti on vielä hieman kesken ja alkava kausi kuumottelee hurjasti. Lisäksi on mm. TD-vastuuta ja päivätyötkin pitäisi hoitaa, perheestä puhumattakaan.

Tämän vuoden kuvausten osalta suunnitelmissa on keväälle yksi kisavideo ja mahdollisesti pari rataesittelyä. Syksyn EM-kisoista tulen varmasti tekemään jotain materiaalia, mutta mitään virallisia yhteistyökuvioita ei ole vielä sovittu. En ota näistä hommista mitään paineita, fiilispohjalta muiden juttujen ohessa.