Hankittiin keväällä pihalle Discmania Lite -kori ja syksyllä kaksi täyttävä nuorempi tyttärenikin on innostunut tuosta. Töistä tullessani saattaa juosta ovelle vastaan huutaen: "Isi, ulos heittää lautasta!" Toistaiseksi "heittäminen" on lähinnä markkereiden pudottelua koriin, mutta tuosta on hyvä edetä.
Radalle en nuorimmaista taida ottaa vielä tänä kesänä, paitsi ehkä päiväuniaikaan jolloin tyttö suostuu pysymään rattaissa. Melko arvaamattomasti tuo saattaa singahtaa johonkin suuntaan, missä näkyy perhonen tai muuta jännää. Pihallakin on rynnännyt isosiskon kiekon eteen pari kertaa, joten toistaiseksi lapsia on pitänyt kieltää heittelemästä yhtä aikaa.
Vanhemman tytön (kohta 6-vuotias) kanssa on tänä vuonna tullut käytyä radoillakin. Tuo jaksaa itsekin jo paiskoa viitisen väylää läpi ja sen jälkeen vielä kulkea pari väylää isän seurana ennen kuin puussa kiipeilyt, ötökät yms. alkaa kiinnostaa enemmän. Siinä vaihessa lähdetään suosiolla pois muiden tieltä. Tyttö kantaa ylpeänä bäginään kaasunaamarilaukkua, josta juomapullon lisäksi löytyy LadyLine MD2, DX Birdie ja joku markettikiekko kopitteluun siksi aikaa, kun päästetään nopeampia pelaajia ohi.