Maanantai-illat ovat menneet Äänekosken kesäliigaa pelatessa. Niin eilenkin. Tällä kertaa Suolahden radalla. Aamulla oli orastavaa migreeniä, niin tuli otettua särkylääkettä. Päivä meni mökillä torkkuen. Pari kertaa pihalla vähän risuja kantamassa, ja ehkä muutama putti pihan koriin siinä ohi kulkiessa. Illalla olinkin sitten ihan hyvässä iskussa. Särkylääke vei kyynärpääkivunkin mennessään.
Putti oli rautaa. Ei alarautaa, vaan ihan ketjuja ja korin pohjaa. Ringistä varmaankin virheetöntä, ja muutama ylipitkäkin osui kohdalleen. Yhden bogin sain, kun par-nelosella kakkosheittoon piti yrittää kapeaan koloon kämmentä. Hipaisi sen verran jotain roikkuvaa oksaa, että kiekosta lähti vauhti pois, ja tapahtui mandorike. Sellaista sattuu, minkäs sille. 11 pirkkoa sain leivottua kuitenkin, ja päädyin tulokseen -10. PDGA 977. Samalla kesäliigan kokonaiskilpailussa alkaa näyttää siltä, että jos viitsin mennä ensi maanantaina Viitasaarelle, niin saisin varmaankin sarjavoiton. Jos en mene, niin tulen toiseksi, sillä kokonaiskilpailussa lasketaan viisi parasta tulosta kuudesta, ja minulla yksi kisa jäi väliin jo lomamatkan takia. No… tuskinpa tuo palkinto olisi juuri sen suurempi kuin bensarahat Viitasaarelle, joten täytyy nyt katsoa, jaksanko vaivautua, ja millaista keliä lupaa.
PDGA-ratingit taas päivittyivät. Sen verran on epätasaista tekemistä ollut, että nyt mukaan laskettiin myös aikaisin keväällä pelatun Kaatiksen kisan 860-tulos. Sen myötä rating putosi muutaman pinnan, ja on nyt 919. Global Masters Series Rankissa ei suurta muutosta. Nyt sijalla 86. Suomalaisista kolmantena. Ensi kuussa mukaan tulee sitten tuo Itä-Suomen Masters, se ei tulosta juuri heilauta, sillä keskiarvo oli vähän päälle 920. Samoin tulevat varmaan jo nuo kesäliigatkin. Niissä on hyvin vaihtelevaa suorittamista ollut. Katsotaanpas… Äänekoskella 906, 985, 865 ja 977. Keskiarvo 933. Jyväskylän liigassa taas 894, 965, 918, 923, 865 ja 906. Keskiarvo 911. Eli eipä taida hirmuisesti tuosta muuttua. Katsotaan nyt sitten, kuinka huonosti tulee pelattua nuo loput kisat. Aika heikkoa on tosiaankin ollut välillä. Global Seriesissä voi tulla vähän nousua, kun pari kelvollistakin kierrosta on mukana. Tänä iltana Keljonkankaalle yrittämään parannusta.