Lyhyt arvio 350g Pa3:sta ja 350g Pa1:stä.
Kävin äsken hommaamassa 3kpl Pa3:sta ja 2kpl Pa1:stä FrisbeePointista. Kaupan jälkeen Taliin treenaamaan pariksi tunniksi.
350g-muovi tuntuu selvästi jäykemmältä kuin 300s. Uudessa muovissa on kuitenkin käytännössä yhtä hyvä pito kuin 300s-muovissa. Lämpimässä kaupan sisällä 350g tuntui juuri sopivan jäykältä mutta ulkona viileässä muovi koveni hieman. 350g kuluu myös aika vauhdilla kuten 300s.
Ihan pakasta vedettynä 350g Pa3:n ja Pa1:n rimmit olivat mukavan sileitä. Eli painosta tulevaa "flashia" ei käyttännössä ollut lainkaan. Herkkäsormiset ja -kätiset pelaajat varmasti tykkäävät
Pa3Kyseessä on siis bead-rimminen putteri. Useimman beadilliset putterit oman kokemuksen puolesta tuntuvat hyviltä kädessä hypistellessä mutta heitossa aivan karsealta. Pa3 tuntuu kädessä hyvältä ja heitossa erinomaiselta. Profiili on hieman matalampi kuin muiden valmistajien beadillisissa puttereissa ja tämän takia putteri sopii omaan käteen aivan loistavasti.
Pa3 on mielestäni kohtalaisen vakaa. Draivissa putterissa on mielestäni reilusti HSS:ää mutta feili on kuitenkin maltillinen. Jo aivan ensimmäisillä draiveilla Pa3 tuntui todella mukavalta ja luotettavalta heittää.
Puttaamiseen Pa3 on itselle aivan hitusen liian vakaa. Tämä sen takia kun tällä hetkellä puttaan Pa4:lla joka todella alivakaa. Tykkäsin kuitenkin putata Pa3:lla sen verran, että se menee kakkosbägiin putteriksi ja kakkosbägin paneloset menevät ykkösbägiin.
Pa3 on mielestäni loistava putteri jos bägiin haluaa vain yhden putterin. Se on riittävän vakaa draiveihin ja erittäin toimiva puttausputteri.
Pa1Pari 350g Pa1:stä tuli hankittua aika impulsiivisesti näyttävän harmaan muovin ja hyvän tuntuman takia kaupassa. Tämä tuli testiin käytännössä vakaan draiviputterin slottiin. Axiom Envy on tähän mennessä täyttänyt tuon paikan menestyksekkäästi.
Draivissa Pa1:ssä on reilusti HSS:ää ja feidiä on reippaasti. Välillä tosin kaikki napsahti sopivan kohdilleen ja Pa1 lensi aivan luotisuoraan. Pa1 ei itellä lentänyt aivan yhtä pitkälle kuin Envy ja lisäksi suosin kestävempiä muoveja draiviputtereissa, joten Envyä tämä ei vielä ole syrjäyttämässä.
Puttaamiseen Pa1 on itselle ainakin liian vakaa. Lyhyeltä matkalta kiekko upposi ihan mukavasti ketjuihin mutta pidemmältä kiekko feidasi vasemmalle ennen koria.