Jaahas, jaahas. Se ois come backin aika jossitteluiden osalta.
Vuosi vierähti ilman kirjoitteluja, mutta nyt aika kovan reenimotivaation myötä alkoi kuumottamaan myös päiväkirjan pitäminen. Näitä, kun on ihan hauska itsekkin lueskella jälkeenpäin. Varoitus: Pitkän tauon jälkeen eka viesti on
pitkä 
Aloitetaanpas siitä, että mitä vuoden aikana tapahtui.
Kauden alku 2014:
Talviharjoittelun myötä odotukset olivat jälleen kerran (salissahan voi pelata tonnin kierroksia milloin vain) korkealla, joskin tällä kertaa ihan realistisissa lukemissa. Putti oli jankattu melko hyvin läpi talven ja luotto oli kova. Rating oli kauteen lähdettäessä 956 ja tavoitteena oli saada se kauden lopuksi sinne 970 tuntumaan. Piti siis upottaa keskimäärin kaksi missattua puttia enemmän per kierros näin karkeasti laskettuna.
Puttia lukuun ottamatta talven aikana ei tullut muuta treenattuakaan lajin osalta. Draivia satunnaisesti muutama heitto, ihan vain, että tuntuma pysyy ja, että kauden alku ei tulisi niin kovana rykäisynä kädelle/vartalolle. Vasta lumien sulettua pesäpallokentältä alkoivat heittotreenit kauden alussa. Mitään uutta ei oikeastaan tullut haettua, sitä tuntumaa vain.
Kausi alkoi sitten perinteisesti Kankaanpäässä Easter Openissa. Kisasta muistan sen, että putti oli sitä mitä pitikin, kaikki upposi. Draivi ja lähestymiset ei. Paikkailin koko kisan huonoja avauksia (ongelmat lähinnä suuntaamisessa) tai lähäreitä putillani. Putin kulkiessa on sinänsä helppo pitää peli kasassa, kun tietää, että ei aivan sinne viiteen metriin tarvi aina päästä. Kierrokset olivat 933, 984, 942, ka. 953. Mukava reissu, mutta tulokseen en ollut tyytyväinen.
Seuraavaksi olikin sitten vuorossa Porissa Kirjurinluodossa Pro-tourin osakilpailu. Tänne lähdettiin heittämään ”hyvää omaa peliä” kovien seurassa. Puttiin oli edelleen luotto ja se säilyi läpi kisan. Avauskierros antoi toivoa kovasta kisasta, 971. Noh, toivoksi se jäi. Toinen kierros oli sitten umpisurkea. Muistaakseni tuuli oli kohtuu kovaa ja olin melko hukassa draivini kanssa. Outteja napsui perä perään. Ainoastaan putti upposi… Umpisurkea kierros 908. Viimeiselle kierrokselle ei voinut kuin lähtä pelaamaan ”loppuun hyvän” ja sitähän se olikin. Draivi oli tälle kautta ekaa kertaa sitä mitä pitikin. 1007 tauluun ja oli mukava ajella kotiin. Ka. tosin vain 962.
Tämän jälkeen käytiin heittämässä Oulussa Toppilassa Perämeri Open ja Peurungassa Pro-Tour. Nämä menivät taas sarjassa ”putti pelastaa sen mikä pelastettavissa on”. Kaiken kruunuksi Peurungassa viimeisellä kierroksella nyrjäytin nilkkani alkupään väylällä (olikohan 5 vai 6, missä heitetään alaviistoon reilu 100m). Ei puhettakaan, että olisin voinut jatkaa ja matka jatkuikin jääpussi nilkassa kotia kohti.
Nilkka ei onneksi mennyt loppujen lopuksi sen pahemmin. Jäähallin nurkalta saatu lumi pelasti varmasti paljon ja pahemmalta turvotukselta säästyttiin. Tässä vaiheessa myös olin saanut tarpeekseni huonosta draivista – joka karkaili aina välillä oikealle linjasta- ja päätin panostaa sen korjaamiseen tosissani. Tämän jälkeen vietettiinkin iltoja yksin pesäpallokentällä puttereiden ja midarien kanssa. Ja parin viikon intensiivisen reenin jälkeen sainkin draivin hiukan uuteen muotoon ja usko onnistumisiin nousi jälleen.
Sitten olikin edessä ensimmäinen kisa ulkomailla, Ruotsin Luleå Open. Täytyy sanoa, että mahtava reissu ja uudelleen tulee lähdettyä mikäli vain mahdollista. Itse kisa meni tasaisen hyvin. Ei kertaakaan mitään uskomatonta tykitystä, mutta ei romahduksiakaan. Draivi parempaa ja putti toimi edelleen. 2 x 975 kierrokset. Tämä oli se mitä tältä kaudelta lähdettiin hakemaan. Solidia +970 paikkeille nakkomista. Ei mitään mahdottomuuksia.
Lulean jälkeen Oulun Hiirosessa heitetty HiirosHima Open jatkoi samalla linjalla. Täällä tosin olisi saanut olla naksun kovempaa tekemistä. Openin voitto, kun jäi heiton päähän
. 964 + 984 = ka. 974.
Sitten olikin jo heinäkuun alku ja yksi kesän kohokohdista. Kotikisa, Kärkkäinen Open. Odotukset olivat kovat ja tavoitteetkin nousi omassa takaraivossa. Tällä piti pystyä heittämään sinne (jopa) 2 x 1000 tuntumaan, kun katseli aiempia kisoja. Oma normaali kierros kotiradalla pyöri tasaisesti siellä -7 - -12 kierroksissa. Sen jos pitää, niin hyvä tulee. Noh, kierrokset jäivät sitten 2 x -5 jotka olivat 975 kierroksia. Voiton nappasi Kiviojan Tuukka todella kovalla toisella kierroksellaan -10, joka oli muuten 1031. Kisa jäi harmittamaan ja paljon, kun ei saanut pidettyä edes sitä omaa ”ihan ok” –tasoaan kotiradalla. Ratingin puolesta sitä samaa mitä jo pari aiempaakin kisaa. Niin ja se 2 x 1000 olisi vaatinut vain -7 ja -8
Heinäkuun puoliväli ja harjoittelun osalta oltiin taas siinä missä joka kesä. Hiipuu ja hiipuu. Ei tahdo malttaa jankata puttia tai lähäreitä. Draivia jonkin verran kierrosten päätteeksi jne. Seuraava kisa olikin Virpiniemi Open joka ei radan osalta kuulu suosikkeihini. Tai no sanotaanko, että etuysi on mukava. Takaysillä hiukan jankataan. Kisa alkoi surkeasti 903 ja muistaakseni ensimmäistä kertaa kaudella putti oli se mikä ei toiminut. Toiselle kierrokselle sain puttia hiukan iskuun ja kierros päättyi 980. Tällä radalla todella tyytyväinen tuohon kierrokseen. Viimeisellä kierroksella 964. ka. 949 ja ”no joo” fiilis kokonaisuudessaan. Yhteenvetona: putin ongelmat alkoivat orastella
Sitten tulikin hiukan pidempi tauko kisaamisesta ja se olisi pitänyt käyttää loppukautta ajatellen (varsinkin sm-kisat vajaan parin kuukauden päässä) hyvin hyödyksi. Tauko päättyi elokuun alussa olleeseen Kokkolan Köykäri Openiin ja tästä muistan vain sen, että ”ei niin ei. Ja vielä kerran ei”. Ei vain saanut millään mitään aikaiseksi. Jos avaus onnistui, niin putti ei uponnut tai sitten, kun avattiin ryteikköön, niin putti (ehkä) jäi. Mitään peliä ei saanut irti missään vaiheessa ja kisa päättyi 953 + 944 = ka. 949. Alle tavoitteiden mentiin taas.
Viikon päästä takaisin Viidentienristeykseen. Sinne lähtee aina niin mielellään, mutta odotukset olivat tällä kertaa aika pienet. Tiesi, että peli ei vain ole sitä mitä pitäisi, ”mihin ne reenit jäi?!”. Kolme kierrosta ja putti ei toiminut. Eroa kauden alkuun oli kuin yöllä ja päivällä. Epätoivo nousi takaraivoon ja talven aikaisia videoita kelattiin iltaisin. ”Mikä tässä nyt on niin vaikeaa. Mitä teen täysin väärin?”.
Viikon ajan ennen Toppila Openia jankkasin puttia sen minkä kerkesin. Välillä tuntui, että jotakin rotia siihen jälleen sai, mutta se sama luotto mikä oli kauden alussa, loisti poissaolollaan. Kierrokset vaihtelevasti (jälleen kerran), 982, 919, 1008. Viimeinen kierros löytyypi youtubesta
Kova kierros, kun ei paljon puttaamaan joutunut :/
Sitten olikin kolme viikkoa aikaa SM-kisoihin Toppilassa. Motivaatio oli löytynyt reenaamiseen, mutta eipäs mennyt kauden päätös, niin kuin olisi halunnut. Oikeastaan kaikki meni niin pieleen kuin nyt mennä voi:
Tuo kolme viikkoa oli todella sateista Ylivieskassa ja oikein ahdisti, kun ei vain päässyt reenaamaan. Hinku oli kova, mutta, kun ei niin ei. Sitten pariviikkoa ennen kisoja, kun yksi ilta sade vähän hellitti, niin päätin lähteä ”käymään nopeasti draivaamassa, kun ei sada”. Tämä oli se virhe. Minä, joka jankkaan aina siitä lämmittelystä ja verryttelystä ennen kovia heittoja jätin sen tekemättä. Taivas, kun oli niin tumma, että kohta sataa, mutta, kun pitäisi saada heittää. Ylivieskan 15 tiille ja muutaman heiton jälkeen laitettiinkin jo poveria heittoon. Heittäessä en mitään huomannut, mutta illalla jääkiekkoa katsellessa tokaisin sohvalla, että ”jännä tunne alaselässä. Pitäisi saada naksahtamaan”. No aamulla oli vielä jännempi, kun nousin sängystä ylös ja tipahdin polvilleni takaisin lattialle. Jokin iski salaman lailla selkään!
Siinä sitä sitten oltiin kaksi viikkoa ennen kauden päätavoitetta. Alaselkä sellaisessa jumissa, että nukkuminen oli vaikeaa ja penkillä istui vain suorassa. Pienikin löhöasento aiheutti heti vihlontaa ja kirosanoja. Aikoja varattiin hierontaan ja eri naksauttajille. Heittämistä koitin aina välillä ja se onnistuikin ihan hyvällä tasolla, kunhan lämmitteli ensin kokonaisvaltaisesti. Seuraava yö ja päivä vain olivat tuskaa, kun selkä veti jälleen 2x pahemmin jumiin.
Kilpailuvietti vaan on niin äärimmäisen kova, että ei tullut kuuloonkaan jättää kisoja välistä. Sinne lähdettiin, mukana bägillinen buranaa. Avauskierros olikin heti jo sitä mitä pelkäsinkin. Selkä vaivasi ”takaraivossa” enemmän kuin heittäessä ja nakkominen oli mitä oli, 913. Edelleenkään ei periksi annettu vaan jotakin ihmettä toivottiin, että cutista selviäisi vielä. Koko illan venyttelin ja yritin pitää selän jossian kuosissa. Toinen kierros oli sitten sellainen ”perkele!” –asenteella vedetty ja paransin 10 heittoa, 974.
Illalla tuo kirosana kuului vielä melko monesti ja muistan kuinka nukkuminen oli aika heikolla tasolla. Aamupala jälkeen lähdin käymään lenkillä, että paikat vertyisivät heti aamusta, mutta se lenkki jäi ulkoportaille, kun tipahdin polvilleni asfaltille. Selkä kramppasi ja ylös ei meinannut päästä. Ei auttanut, soitto Ernolle ja DNF.
Tässä vaiheessa piti olla selvää, että tämä kausi on tässä. No sen verran vielä kilpailuvietti pakotti heittämään, että seuraavana viikonloppuna heitin väkisin seuranmestaruuskisoista mestaruuden, mutta se oli laiha lohtu. Surkea kausi. Rating jäi 959.
1,5kk menikin sitten urheilematta yhtään mitään ja selkää hoitaessa. Loppujen lopuksi vika oli ilmeisesti jonkin selkärangan nikaman naksahtamisessa pois paikaltaan joka sitten säteili alaselkään ja pakaroihin asti. Tämä saatiin kuosiin niksauttajalla ja hieronnoilla. Motivaatio lajiin oli vain raakasti pakkasella. Tästä aiheutuikin pisin taukoni koskaan (lajin aloittamisen jälkeen). Olin yli neljä! kuukautta koskematta kiekkoihin ja tuntui, että motivaatio ei palaa millään. Seuran salivuorotkin alkoivat joulukuun alussa, mutta ei vain kiinnostanut. Noin pitkä tauko on vain liian pitkä…
Ps. teksti tuli "yhdeltä istumalta". Saattaa sisältää virheitä.
Vuosi 2015 jatkuu ensi jaksossa!
