Ooorrrrait, aika herätellä nukkuvaa blogia reenikaudeksi! Kisoista en lopulta jaksanut raportoida juuri mitään, mutta tuloksethan löytyy netistä. Tiivistetysti:
Tuli muutama maukas kisa: Uran eka SM-mitali Talin Tallaajien riveissä (joukkuepronssia), PGT Nummelanharju MA2 2. sija hävityllä sudarilla, Keinukallio Open MA2 -voitto kierroksilla -5 ja -6 sekä Niittokone Orimattilassa MA1 2. sija, hävisin heitolla Arttu Stoorille. Muut kisat menivät sitten joko penkin alle tai omalle tasolleni (joka aina vähän harmittaa

).
Rating on tasan sama kuin vuosi sitten, eli tuloksellisesti kehitystä ei tapahtunut. Tuntui, että heittoon olisi tullut paljonkin enemmän järkeä talvireenien aikana, joten olisin toivonut selvää parannusta edelliseen kauteen. Ikävä kyllä ehdin kadottamaan aikoinaan tiukassa kunnossa olleen puttini, jota yritin pitkin kautta löytää eri tavoin. Aika vähän myös kultasi muistoja, ja puttaaminen tuntui aiemmin olleen jopa naurettavan helppoa. Vaikea kuvitella, miten tuollaisen motorisen asian voin tuosta vaan unohtaa!
Mitäs tässä nyt sitten ollaan reenailtu?
PuttiTuli siis jotain ihmeellisiä voimantuotto-ongelmia siihen spiniputtiin ja kun piti heti 8m jälkeen riuhtoa niin tekniikkahan siinä hajosi. Ensimmäiset merkit muutoksesta oli, kun huomasin että myötä- ja vastatuuli vaikuttivat päinvastoin kuin ennen. Lähti jotenkin nose-down, mutta nose-upia tavoitellessa en koskaan päässyt samaan fiilikseen kuin ennen. Loppukesästä huomasin, että yrittäessäni jotain 15-20m putteja, moni lähti pahasti sektorista oikealle. Mietin että jos sinne pitää kiekko saattaa voimaa saadakseen, kalibroidaan putti sitten vähän eri tavalla. Käänsin rintamasuuntaa hieman entisestä vasemmalle silleensä että kiekkokaan ei enää lähtenyt kropan "alta" vaan selkeesti vasemmalta puolelta. Oli vähän hankala aluksi hahmottaa ja tähdätä, mutta osoittautui tarkkuudeltaan toistettavaksi! Ainakin reeniolosuhteissa ja harkkarundeilla putti on selvästi jopa parempi kuin se "vanha hyvä". Lähtee kuin tykin suusta

. Lisäksi pistin vanhat enkat Driven1025-puttipelissä kerralla uusiks (840). Meni vielä haaralta, johon toi sama tyyli soveltuu hieman kroppaa kiertäen. Tällä hetkellä haaste on löytää sopiva "rutiini" ennen puttia, koska puttipaikalle tullessa en aina muista, minne pitikään tähdätä. Ekan putin jälkeen homma on selvä, mutta kiessillä hieman myöhäistä.
Tässä vähän videota, etäisyydet 9m ja 8m. Satunnaisia erilaisia lainaputtereita.
BäkkäriKaikenlaista on kokeiltu, ja oon nyt saanut toistettavasti mitä tahansa ylivakaasta teebirdistä ylöspäin sataan metriin, mikä on ehkä reilu 5m paremmin kuin viime talvena. Tässä olis yksi video, jossa kahdella eri tekniikalla heitän about satasia. Olis tollaista maksimilinja-antsa-powergrip-riuhtaisua ja sit tollainen 60-70% effortilla vedetty svengaava fanigripillä, joka tuntuu heittäessä ylhäältä alas vedettävältä hysseflipiltä airbouncen kanssa, mutta videotarkistus kertoo, että se lähteekin kohtuullisen flättinä ilman sen ihmeempää airbouncea. Tossa nyt ehkä olis rakennuspalikoita. Kyllä mä varmasti saisin momenttia kropasta (vrt. ensimmäinen draivi), mutta en osaa yhdistää sitä tuohon jälkimmäiseen. Ekstraeffortti ei tuo lainkaan lisämetrejä, oikeastaan heitot vain lyhenevät.
Oma tulkintani on, että tuollaisella rennommalla pyörähdyksellä saan ajoitettua eri palaset paremmin kohdilleen ikäänkuin vahingossa. Pitäis vaan opetella ajoittamaan niitä kovempiakin vetoja. Kumpaakaan tyyliä en käytä rundeilla vielä, vaan pelaan sitä samaa lyhyttä tuttua heittoa mitä ennenkin

.
ForeYouTubessa on yks Wysockin klinikka, joka on ehkä vähän sekava härdelli, mutta sain siitä pari täkyä ja foreen kerralla yli 15m lisää mittaa. Meikussa hommat helpottuu entisestään

. Pitää palata tuohon myöhemmin videon kera.
Summa summarum, putti alkaa taas löytyä ja heittäminenkin tuntuu kehittyvän, odotukset siis korkealla ensi kauteen

.