Tässä on ainekset sekä tänne, että murjotusketjuun.
Hieno homma on Tobogganissa Paul McBethin yli 3,3 km pitkällä mäkisellä radalla heittämä -18 kierros. 1108 taikapistettä ja 3. paras pistemäärä saman ssa bracketin radoilla tehdyistä. Ikään kuin tuossa ei pitäisi hälytyssireenien soida, enkkapisteet ovat eri ssa luokan radalta 1132, joten tehoa vaativalla radalla 8 pistettä per heitto, mikä ei aina pidä kutiaan korkeissa ratingeissa (köhköh!), 18 väylällä ei riitä paras tulos ikinä pariin verrattuna. Vaan olisi pitänyt heittää -21. Eli odotetaanko holarit enkkakierrokseen, vai yhden parin muutto birdieksi ja kaksi eaglea lisää? Kun oli jo yksi eagle kierroksella. Kovat on vaateet ja enkkareitattu kierros on todella vaikealla radalla tehty, tiedostan sen. Rating riippuu siitä, miten pelaa suhteessa muihin pelaajiin, ei suhteessa rataan ja tuuli-, sade- ja lämpöolosuhteisiin tai valon puutteeseen sekä muihin ympäristötekijöihin. Eli helpolla radalla yli par tuloksella teet maailman ratingenkan muiden vitosputatessa joka väylän muiden mokellusten päälle. Epätodennäköistä mutta osoittaa riskin teoreettisen olemassaolon mahdollisuuden.
Pointtini on myös parin määrittelyongelmaan liittyvä. McBethin pieni rating alle par ennätyksestä ei huomioi Tobogganin luonnetta kunnolla. Toboggan vaatii tykkikättä ja jos kyseessä olisi vaikka Tyyni, missä joka pelaaja ei ole eliittiä ja huippupituuksien heittäjä, aika paljon harvempi kisaaja olisi ylettynyt Tobogganissa pirkolle ja parille heittopituuksien puolesta. Siksi pelaajien vertailu toisiinsa samalla kierroksella on riippuvainen siitä, minkälaisilla ominaisuuksilla varustettuja pelaajia kierroksella on.
Frisbeegolfissa ei ole yhtä selvät roolijaot kuin joukkueurheilussa, missä kaikki ymmärtävät roolin kertomalla, minkötyyppisiä ominaisuuksia vaaditaan pelaajalta. Kaikki ymmärtävät, mitä sprintteri, hyökkääjä, puolustaja, maalivahti jne. tarkoittaa. Fribassa on todellisuutta aliarvioivaa sanoa heittäjää tykkikädeksi tai puttikoneeksi. Muita taitoja tarvitaan huipputasolla myös ja joka päätaitoluokan sisällä on eritasoisia heittäjiä eliitin joukossakin.
Se että joku saa aikaan gold level radalla -18 vaatii kaikkien osien huippuun hiomista. Silti todella monella yrityksellä useimmat top 10 pelaajista eivät urallaan pysty kierrokseen, missä pääsee heiton parin sisään siitä, mikä on pienin mahdollinen tulos, mihin heittopituus riittää. Kun olettaa, että enkkakierrokseen ei vaadita holareita ja field aceja. Eli realistisesti ajateltuna paras mahdollinen kierros ilman tuurinkantamoista.
Laskutapa ideaalikierrokselle on kuinka monta heittoa vaatii putille pääsy (kaukaiset putit lasketaan mukaan) plus yksi putti. Toisin sanoen jokainen paikka, mistä ylettyy albatrossista n bogeyhin. Amatööreissä osalla pahoilla väylillä taidot riittävät vain yli par tuloksiin, kun ideaalitulos eliitille on lähinnä birdie tai parempi.
McBeth kirjoitti vuosia sitten, että kultatason radat vasta erottavat eliitin hyvistä pelaajista, koska hyvät ylettävät helpoilla radoilla putille ja ottavat monta pirkkoa, mutta pirkkopaikoille pääsevät vain parhaat kultaradoilla. Helpolla radalla eliitin on vaikeaa ottaa reilusti enemmän pirkkoja kuin monta pirkkoa ottavat hyvät pelaajat. Kun haastetta ei ole on oma päätelmän. Suoraa lainausta ei ole, kun en muista sanatarkasti, mutta idea on tuo.
Voisiko pitää kutinsa, että gold level radatkin eroavat toisistaan niin paljon, että vaativat erilaista skill settiä, jotta rating istuisi radan vaikeuteen ilman olosuhdevaikeuksiakin ja parin epäselvä määrittely on monen approximaation summana höpön löpöä? Pääseehän sitä komeisiin alle par lukuihin, kun kutsuu paria tarpeeksi inflatoidun korkealle, mutta vaikeaa on uskoa Pro Tour radasta, joka on pahamaineinen tehon tarpeesta ja roughista. Etenkin kun kyseessä on vuosia korkeimmalla tasolla pelattu rata, jolla enemmistö maailman huipuista on pelannut.
Mitä pitäisi ajatella ratingin vertailevasta luonteesta? Parin määrittelystä? Ratojen keskinäisestä vaikeusvertailusta? Radan sopivuudesta erilaisille pelaajille? Jälkimmäistä ei suorasti arvioida matemaattisesti missään luvussa. Epäsuorasti vajaalla tarkkuudella toki par luvussa. Mikä on vitsi, kun par lukuja on yli yksi. Heti muistuu mieleen Pro par ja public par, hämärä muistikuva aloittelija paristakin jossain PDGAin manuaalissa.
Ei ole helppoa luoda tarkkaa vertailujärjestelmää eri kierrosten, päivien, kierroksella olevien pelaajakombinaatioiden, ratojen, pelaajatyypin kullekin radalle sopivuuden suhteen, pelaajan yhden kisan voittoon ja ei parhaaseen ratingin jahtiin tähtäystä ja niin edelleen.
Miten relevanttia on tarkkuus? Onneksi McBethin -18 voi arvostaa jo nyt, vaikka muut mittarit vesittävät historiallista ennätystä. Oma tulkinta tilanteesta aliarvioimatta kahta isomman ratingin kierrosta samalla ssa alueella ja ainakin yhtä eri ssa alueen isompaa ratingin on se, että Paul jahtasi eri tavoitetta kenties kuin muut kierroksillaan. Jos taas jokainen vähintään neljästä pelaajasta, jotka ovat heittäneet, Paul nyt mukaanlukien, noin kovan tai kovemmin reitatun kierroksen, on ehkä vasta neljäs yritys päätynyt -18 tulokseen.
Michael Johansenin -17 MM kisoissa ei ollut parhaan alle par luvun jahtaus, vaan hyvän kierroksen ja lähtötilanteen kisaan luominen yhdellä väylällä lähestyen putin yrityksen sijaan. Voi siis todeta, että muutaman heiton päähän teoreettisesta holarittomasta ja field acettomasta kierroksesta on päässyt ainakin 5 pelaajaa kerran tai pari urallaan. McBeth ainoastaan kahdesti. Aika pieni osuus eliittipelaajistakaan. Joten vaikeaa on arvioida itse kaukana takana kyvyssä olevana, miten hankalaa on nostaa eliitin kuumasta kierroksesta lähes täydellisyyteen kiessiä muuten kuin kaikkien taitojen ja paineensietokyvyn maksimointina ja tuloshistorian äärimmäisen harvinaisuuden suhteen.
Lisää ratojen erot ja sopivuus erilaisille pelaajille, niin on sen verran vähän dataa ja monimutkainen kalkyyli, että huh huh! Periaatteessa pitäisi joka heitto joka yhdistelmänä joka väylälle kartoittaa ja speksata kaikki pelaajien ominaisuudet. Eli valmennuksen ulkopuolella aika vähän etua antava urakka. Paremminkin kuin absoluuttinen matemaattinen tarkkuus, on parempi juhlia järkkyhienoa historiallista ennätystä. Seuraavaksi yrittämään tasoihin Pohjois-Korean johtajan golfenkan kanssa, holari joka väylälle.
