Olen vakaasti päättänyt, että tänä vuonna pelaan ja kilpailen kuten ennen vanhaan, eli koko ajan ja aina ja kelistä riippumatta. Jos en näin olisi päättänyt, olisi takuuvarmasti jäänyt tänään kotiin. Koska myös 10 vuotta sitten pelasin Meikun viikkokisoja pakkasessa ja uppohangessa ja peli kulki edes joskus, ajattelin verestää näitä kokemuksia. Jos vaikka tänä vuonna pelaisin edes yhden edes siedettävän kierroksen. Siedettävä on mielestäni -7 ja -10 on hyvän raja. Meikku on Suomen helpoin rata, tavallaan. Tai ainakin helpoin, mitä olen pelannut. Tavallaan.
Tuuli oli kova, pakkastakin tarpeeksi ja yöllä oli tullut lunta 20 senttiä. Luonnollisestikaan minulla ei ole talvikenkiä, joten perus pelikengillä mentiin. Pitkiä kalsareita en ole käyttänyt 20 vuoteen, ja aina kun mahdollista, pelaan ilman takkia. Tällä kertaa oli pakko laittaa takki päälle, vaikka olin varautunut pukemalla monta paitaa päällekäin. Ei auta, takki pilaa kaiken aina. Ei se päällä voi pelata.
Otin mukaani kaksi kulunutta putteria, kuluneen Rocin ja kuluneen Monsterin. Draiveri katosikin jo alkuväylillä, joten loppukisa menikin kulunutta Rocia tuuleen taitellessa. Se oli aika vaikeaa, ja itse asiassa täysin mahdotonta monesti. Ei silllä väliä sinänsä, kyllä Meikussa pitäisi pelata vaikka putterilla se -10 kelissä kuin kelissä. Vaan kun ei osaa.
No, jätän yksityiskohdat pois. Todettakoon, että +4 ja +5 ovat anteeksiantamattoman huonot tulokset. Puttasin kuten yleensäkin, eli vain muutama yli 5-metrinen meni sisään, aika moni lyhyempi meni kokonaan ohi korista. Muutaman puttirallinkin pääsin heittämään. Hävetti kuin ei koskaan aikaisemmin.
Häpeä tulee siitä, että olen nyt saavuttamassa tason, jolla pelasin ensimmäisenä pelivuotenani. No, kyllähän mä heitän putterilla paremmin kuin koskaan, mutta puttaamisesta ei tule yhtään mitään. Ei kerta kaikkiaan. Saan törkättyä vastoin kaikkia fysiikan lakeja kiekon ohi korista oli matka kuinka lyhyt tahansa. Olen treeanannut puttia, ja se toimii erittäin hyvin paikoin. Tiedän tasan tarkkaan, miten ja milloin kiekko irtoaa kädestäni ja miten ranne toimii ja mitä teen jaloilla ja milloin. Kun sitten pelaan niinkin vähäpätöistä kisaa kuin viikkokisaa, tämä kaikki hankittu tieto ja kokemus pyyhkiytyy mielestäni ja tökkään kiekon jäykällä ranteella kovaa ohi korista; monesti kauemmaksi kuin mitä lähtöpiste oli. Näin itseluottamus karisee heti alkuunsa ja putista tulee todella arka, ja loppukisa meneekin odotellessa kotimatkaa.
Mutta: minä olen päättänyt pelata tänä vuonna vaikka se kuinka hävettää. Hävettää niin perkeleesti ihan vain olla mukana kisoissa. Tänäänkin hävetti istua kisan tauolla ja tuntea olevansa "se huono pelaaja", joka oli joskus ihan ookoo. Josta on tullut niin huono, että sitä on mahdotonta edes selittää.
Pään seinään hakkaaminen jatkuu lauantaina Kivikossa. Siitä katastrofista tuleekin jo sitten ratingit. Veikkaan niitten asettuvan kohdallani 850-pintaan, ja sijoitus tulee olemaan kolmanneksi viimeinen. Kaksi muuta nimittäin denffaa.
