Gripblogi

[Lassi]

Avajaispuheensa Nieminen pyhitti Suomen firsbeegolfskenen ja erään tamperelaisen kiekkokauppiaan haukkumiselle, ja kisastämpin sekavuuskin selvisi puskaradion kautta olevan symbolina kaikelle edellämainitulle hullunmyllylle.

Aikalaisilta kuulee näistä aina välillä legendaa, toivottavasti joku joskus selventää mustaa valkoisella tai jopa liikkuvana kuvana näitä hommia

Luultavasti samat höpinät kuulis edelleen livenä, kun menis kyseisen herran pitämään pelaajakokoukseen. Sen ainoan kerran kun pari vuotta sitten seppo-kisoihin erehdyin, niin samat jutut oli silloinkin, lisättynä myös gripbloggaajan haukkumisella, joka oli mukanaolollaan liiton toiminnassa kuulemma sekoittanut ja pilannut SFL:n täysin 

[Jaani]

Joo, siis ei vaadi paljonkaan päästä äijän mulkkulistalle ja haukuttavaksi. Tässä sitä paikkaa kokoajan pönkitetään. Ihan hauskaahan se on olla nimi pelaajakokouksen paskalistalla

[tumi]

Joo, siis ei vaadi paljonkaan päästä äijän mulkkulistalle ja haukuttavaksi. Tässä sitä paikkaa kokoajan pönkitetään. Ihan hauskaahan se on olla nimi pelaajakokouksen paskalistalla

Sehän on vain merkki siitä että on jotain hyvää tehnyt lajin eteen :-)

[Ari]

Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta.

Jossain vaiheessa näytti siltä, että Pohjanmaa eriytyy omaksi frisbeegolf-saarekkeekseen joka elää ihan omaa elämää, mutta liiton kartassa näkyy jo jäsenseuroja tuollakin alueella. Erillistä toimintaa on edelleen, mutta näyttäisi siltä että uudet harrastajat eivät enää ole tietoisia kaikesta siitä mitä on joskus esihistoriallisina aikoina tapahtunut tai eivät vain välitä siitä. Ja hyvä niin.

Olen itse yrittänyt vältellä ottamasta liian radikaalisti kantaa näihin asioihin kun olen itsekin tuolta seudulta kotoisin, mutta kun on liiton mieheksi ajautunut niin onhan sitä joutunut muodostamaan asioista mielipiteensä. Ja saanut siitäkin kuulla

Saavutus siis tuokin.

Jussia ehdotettiin juuri Vuoden Urheilukulttuuriteko-palkinnon saajaksi Urheilugaalassa. Kyllä tuota Jaanin saavutusta voidaan pitää selkeänä huomionosoituksena siitä, että jotain on saatu aikaan vaikka sitten ei puheen pitäjän mielestä oikeita asioita.


Kirjoitit blogiini ottavasi jatkossa vähemmän painetta pelaamisesta. Toivottavasti onnistut tavoitteessasi, ei se aina ole pelkästään päätösasia. Toisaalta asioille tulee enemmän merkitystä kun niiden eteen on tehnyt duunia.

[Jaani]

Omituista on, että olen tänä vuonna kirjoittanut pelaamisesta enemmän kuin koskaan, vaikka olen pelannut vähemmän kuin koskaan. Ehkä on niin kuin ala-asteen näsäviisas opettajani aina muistutti poikain harjoitettua alatyylistä kiroilua: "siitä puhe mistä puute". Siinä hän oli oikeassa, yksi harvoista asioista.

Olin aikeissa aloittaa kilpailemiseni lähes 1,5 vuoden tauon jälkeen ensiviikonloppuna Meilahden Milleniumissa, mutta vastoin tuhatvuotista perinnettä kilpailu olikin ennen uutta vuotta. Näin jälkikäteen ajateltuna on varmasti oikein, että virallinen kisakauteni lykkääntyi taas. Olen nimittäin alkanut epäillä koko homman mielekkyyttä, nyt kun olen askelen lähempänä sitä hetkeä kun tulokseni taas kirjautuu paperille ja sitä myöten julkisen pällistelyn kohteeksi. Olen selvästi ollut hermostuneempi niinä hetkinä, kun olen "ihan vain pelaillut", koska myönnettäköön nyt: en voi "ihan vain pelailla", jos tiedän kilpailun koittavan lähitulevaisuudessa. Haluaisin kovasti pystyä siihen, mutta näköjään sisäinen näyttämisenhaluni ja todistustaakkani on vielä liian kova. Pakko näyttää muille, että olen muutakin kuin näppiksen ääressä viihtyvä entinen lahjakkuus.

Esimerkiksi viimeisessä Aittatar-blogissa oli viiltävä näpäytys siitä, että kanssani on paskaa "ihan vain pelailla" silloin kun minulla ei kulje. Ei tätä vielä kesällä saati keväämmällä ollut ilmassa, mutta nyt kun vuosi vaihtuu ja kisakalenteri alkaa pyöriä mielessä, alkaa käteen virrata tärinänestettä ja jänteissä tuntuu pakottava tarve puristaa kiekkoa. Vähän kovempaa. Vähän jäykemmin. Niin että vituttaa silloinkin kun onnistuu. Heitossa ei ole rentoutta, jota vielä kesällä oli. Puttiin on tullut väkinäinen lisänykäisy. Kaikki hajoaa taas, kun ajattelee vaikkapa vain kolmen kuukauden päässä olevia, toistaiseksi vain mielikuvituksellisia, kisoja.

No, treenitkin aloitan vasta vuodenvaihteen jälkeen, joten ehkä sekin saa vähän arkisemman vaatteen eikä tarvitse odottaa vain lineaarista kehitystä ylöspäin ja tuloksien paranemista. Jännä juttu on se, että punttisalilla sen hyväksyy, että joskus on paskempia päiviä ja ensi kerrallla taas voi nousta paremmin. Frisbeen kanssa epätoivo on kai jo sillä tasolla, että vain kehittyminen kelpaa.

Toivoin, että lunta ei tänä vuonna Helsinkiin tulisi. Kyllä vielä pakkasen kestän, että lumessa ei voi pelata. Lumi varmaan valaisee ja on kiva kuunnella narskuntaa kenkien alla, mutta kyllä se tappaa alleen kaikki värit, puut, maanmuodot ja kiekot. Liikennemerkit ovat kaduilla värikkäintä, mitä talvella näkee. Krapulan ja vapinan heikentämällä käsialalla ripoteltu keltainen ja katkonainen vana bussipysäkin penkassa lienee persoonallisinta, mitä kaamosajan asukkaalta tähän vuodenaikaan irtoaa. Talvet ovat aina olleet vaikeaa aikaa itselleni, ja koetan laittaa ainakin osan hermostuneisuudestani sen piikkiin. Kuten olen aiemminkin todennut, eivät ongelmat ja vitutus firsbeegolfin pelaamisesta johdu. Asiat vain nousevat pintaan sen myötä. Kuten se, että ensi vuonna pitäisi taas näyttää muille, että täältä pesee. Että putti kulkee. Ja että kyllä heitän pitkälle, kuten huhut kertoivat. Ja en enää hermoile, vaikka kyllä ennen hermoilin.

Vaan onkohan minusta näyttelijäksi?

[gunners]

Olipahan Jaani taas tekstiä!
Mun ei pitäisi varmaankaan kommentoida muiden ketjuihin, koska ulosantini on niin suppea.Mutta pakko on näppäillä ajatus mikä tuli mieleen luettuani viestisi.
Tuon tähän mukaan myös Essin ( jota en siis tunne), mutta teillä ainakin tuntuu olevan paljonkin yhteisiä heitto ja sadattelu hetkiä keskenänne.
On selkeästi aistittavissa että sulle on nyt kasvanut turhan iso möykky takaraivoon onnistumisesta. Sun halu "näyttää" kykysi hallitsee negatiivisesti mieltäsi, tai jotain sen suuntaista. Sua närästää jo etukäteen esim. rentouden puuttuminen kun menet treenaa, tai kisaamaan. Olisi hienoa olla taikur SIM sa la BIM , ja saada sut uskomaan että epäonnistumisetkin kuuluvat fribaan ja elämään. Tai kyllä sä varmaan sen tiedostat, mutta että et antaisi sen vaikuttaa noin paljon henkisesti sun elämään...olen huolissani!
Minultakin jäi Millenium väliin...oli shokkia kun huomasin ettei kisa ollutkaan silloin kuin yleensä, ja mulla oli muuta peruuttamatonta Milleniumin aikaan.
Sä olet siis kokenut ja menestynyt pelaaja, jolla on nyt suuria vaikeuksia osallistua kisoihin epäonnistumispelon takia.
Essin blogia seurattuani ole tullut siihen tulokseen että siinä on tyttö tai siis nainen! joka on intoa täynnä. Ja teksteistä päätellen myös huippulahjakas lajiin. Mutta hänelläkin on iso kynnys kilpailemisen aloittamiseen. Ja nyt kun miljuuna ihmistä lukee näitä teidän arvostettuja tilityksiä, niin pelkään että se voi nostattaa kynnystä ainakin sentillä, parilla. Nimittäin jos te alatte ajattelemaan että nyt kaikki alkavat seurata teidän pelaamistanne. No, varmaan seuraakin mutta varmasti vain positiivisella tavalla.
Mullahan on vähän toisenlainen jutska. Olen varmaankin sun kanssa harrastanut tätä lajia osimoilleen yhtä kauan aikaa. Mutta minä taas olen aina ollut se paska pelaaja, jolla ei ole minkäänlaista kynnystä osallistua mihin vaan. Jos joku tarjoisi vaikka mahdollisuuden lähteä Jenkkeihin johonkin isoon kisaan, niin saman tien ilman mitään itsehäpäisyn pelkoa.
Mutta mulla on sisimmissäni kuitenkin sama dilemma kuin sulla tai Essillä..halu pärjätä edes joskus! Ja yksi syy oman ketjun aloittamiseksi olikin se että kun julkisesti uhoan, ja olen valmis nolaamaan itseni lopullisesti niin saisin siitä buustia harjoittelemiseen.

Teksti oli taas sekavaa ja harkitsematonta ( voi kun joskus koittaisi päivä että laittaisin ajatukseni ensin ruutuvihkoon, ja siirtäisin sen tänne sitten kun se olisi tarpeeksi jäsennelty)

Tsemiä ja relaa teille molemmille! Olisi kyllä aivan mahtavaa kun molemmat tulisitte Nurmijärvelle kisailemaan huhtikuun lopulla. Rata lienee sellaiseen rentoiluun sopiva, ja yritän tehdä siitä sellaisen hyvän fiiliksen kisan. Yksi syy on jo se ettei kisalla ole mitään status arvoa. Ei tartte miettiä että siellä pitäisi pärjätä voittaakseen jonkun tittelin. Kisaan on varmaankin tulossa vanhoja tuttuja naamoja vuosituhannen takaa, ja toivottavasti myös uusiakin pärstiä

Valoisaa tulevaa vuotta 2015

t.väykkä

[Jaani]

Kiitos vastaukesta, Väykkä. Sitä näkee välillä itsensä kuin kuppilassa istuvana yksikseenhöpöttäjänä, jonka jutut ovat niin ahdistavia ettei kukaan uskalla jutella. No, tämä nyt on foorumi ja kivat asiat kiinnostavat enemmän, ymmärtäähän sen.

Olen tämän vuoden aikana kovasti koettanut päästä irti onnistumisen ja menestymisen pakosta, pakosta onnistua aina ja kaikessa. Uskon, että olen siitä päässyt irtikin, aika paljon ainakin. Työasiani osaan jo hoitaa paljon lepsummin kuin ennen, en jaksa kauheasti välittää kellosta, en suorita kuntoilua, tai edes vahdi oikeakielisyyttäni sairaalloisesti (mikä näkyy esim. tätä blogia lukiessa. Kun kirjoittaa työkseen, on mahtava olla joku alusta, jossa ei tarvitse välittää kieliopista juuri lainkaan).

Yksi syy loppuvuoden ahdistukseeni, mikä ilmenee myös pelatessa, lienee myös jo ohimenneessä joulussa, jota en kauheasti jaksaa juhlistaa. En ole koskaan ollut jouluihminen, mutta kaikkialla ympärillä oleva hälinä ja Disney-jouluilu antaa ymmärtää, että joulun vietto kuuluu kunnon ihmisen perusvaatimuksiin. Jos ei joulukuusta kotona, niin ei kunniaa koko ikänä, voisi sananlasku kuulua. Tätä joulua uskalsin ensimmäistä kertaa lähteä pakoon Berliiniin, ja siis rikoin kaavan. Hyvä mä.

Totta kai aion kilpailla ensi vuonna, ja toivon että saan mahdollisuuksia siihen enemmän kuin koskaan aiemmin. Aion ihan oikeasti alkaa nauttia kisaamisesta ilman menestymispakkoa, ja opetella siis kisaamaan. Aion pelata rupusakissa kunniakkaasti. Aion draivata 50 metriä pitemmälle kuin se tyyppi, jolle häviän, ja olla välittämättä siitä. Aion heittää draiverilla, vaikka midarilla riuhtomalla pääsisin kupille ja saisin ihailua. Aion putata monta kertaa samalla korilla ohi ja nauraa päälle. Ja: Ehdottomasti tulen Nurmijärvelle kisaamaan, etenkin jos se on NDGE. Ihan sama, kuuluuko se mihinkään sarjaan tai saako ratingia. En pidä koko rating-järjestelmästä muutenkaan, mutta se on oma juttunsa se.

[Jussijii]

Aion pelata rupusakissa kunniakkaasti.

Rupusakissa pelaaminen on aina kunniakasta, hienoa ja siinä on sitä oikeanlaista glamouria.

[gunners]

Hyvä meininki Jaani!
Mä en ole aikaisemmin noteerannut millään tavalla tota rating juttua, mutta nyt olen sen harmikseni huomioinnut. En pääse enää mihinkään isoihin kisoihin kun ratingit laahaa niin alhaalla. Se on tietysti oma vikani, mutta oravanpyörässä ollaan. En nyt kuitenkaan ole kovin vakuuttunut koko rating systeemistä, mutta jos parempaakaan ei ole niin näillä mennään. Ja toisaalta vaikka tiedän useita jotka ovat meidän kanssa samaa mieltä rating sydeemistä, niin enemmän on varmaan heitä jotka sen nimeen vannoo.
Mulla on nyt lomista ja muistakin syistä pieni katkos golfkeskuksen kanssa, joten tiedottaminen tulevasta työnimellä NDGE kisasta siirtyy jonnekin pitkälle ensivuoteen. Mulla on siis korvien välissä ja osittain jopa paperilla visiot, mutta en julkaise niitä ennenkuin saan kaikki selväksi Nurmigolfin puolelta.
On mulle suositeltu kisan laittamista PDGA:n alle ja sitä myötä rating kisaksi osallistujien varmistamiseksi. Otan kuitenkin tietoisen riskin, ja se tarkoittaa sitä että kisa on rating ja lisenssi vapaa. Luulisi että sellaisillekin kisoille on kysyntää. Kevät sen sitten näyttää.

Ja BERLIINI on mukava kaupunki!

[Jaani]

One More year! Kiitos blogini lukijoille. It has been a ride, ja muuta sellaista.

[Jaani]

Eka kerta. Se on kohta!

Samalla, kun odotan innolla paluuta tositoimiin, vähän kaduttaa että olen tehnyt siitä niin ison numeron. Minulle kisoihin lähteminen, kisaaminen sinänsä tai ilmoittautuminen vaikkapa EM-kisoihin ei ole ollut minkään ponnistelun takana. Ei tälläkään kertaa, enkä ole toki oikeasti ekaa kertaa pelaamassa. Tunnen tavat, tunnen ihmiset, olen kilpaillut ehkä parissa sadassa ei-viikkokisassa, joten onhan tätä takana. Vähän päälle vuoden tauko ei ole iso aika ihmisen elämässä.

Tiedän tyyppejä, joita ihan oikeasti kuumottaa aloittaa kilpaileminen. Jopa viikkokisat tuntuvat kynnykseltä, jonka ylittäminen painaa nilkoissa. Kyllä mä ymmärrän sitäkin, mutta itse olen aina kilpaillut enkä ole siitä mitenkään kummissanni ollut.

Aloitin tietenkin viikkokisoista. Olin varmaankin 14 tai 15-vuotias. Kerran, kaksi kuljin kaverini perässä katsomassa, mitä frisbeegolfissa tehdään ja mitä se on. Se tapahtui ennen kuin itse olin kiekkoihin koskenutkaan. Ensimmäisen viikon tai pari pelasin ultimate-pannulla, sitten hankin XD:n ja sillä pystyi jo pelaamaan viikkokisoja. Sitten vain Munkkiniemeen hörhöjen sekaan pelaamaan "virallista kiessiä". Kaikki olivat toki parempia kuin minä, ja moni vaikutti aivan törkeen kovalta pelaajalta. Ekakertalaista kohdeltiin hyvin, ei tarvinnut pitää tuloskortteja, ja aika äkkiä oppi perushommat, etiketin. Ne eivät muuten eroa omista perus kaverikiesseistäni juuri lainkaan.

Joten jos on pelannut vähänkään osaavampien pelaajien kanssa kierrosta, osaa kyllä olla viikkokisoissakin. Siihen aikaan, un minä aloitin, ei vain nähnyt muita pelaajia radalla ja tietoa oli vaikeampi saada, joten minun kohdallani malli kaverikiesseilleni tuli viikkokisoista eikä toisin päin. Tuntemattomat pelaajat tuovat toki pienen lisäjännän, mutta äkkiä tuli rinki tutuksi ja tuntemattomista tuli tuttuja. Nykyään vaihtuvuus on isompi ja viikkokisoissakin käy kauheasti ihmisiä. Kivakiva.

Ensimmäiset isot kisani heitin Seppo Classicissa, josta jo kirjoitinkin. Muutoin heitin ekana vuotenani vain viikkokisoja. Talvella tosin aloin jo treenata, pelasin muistaakseni Karvista ja pian jo SM-sarjaa junnuissa. Meillä olikin tiivis jengi ja pelasimme paljon yhdessä kisoissa ympäri Suomea. Ainakaan niitä ihmisiä en osannut jännittää, ja tunnelma oli pääosin leppoisa. Paitsi tietty ekoilla kierroksilla saattoi päästä avoimen isojen nimien joukkoon pelaamaan ja oppimaan, ja sitten vähän jännittikin. Jonkun Meikun Milleniumin pelasin Timo Pursion kanssa, enkä todella tajunnut hänen olevan hyvä. Keskityin omaan peliini. Ei jännittänyt. Meresmaan kanssa jännitin silloin ja jännitän vieläkin... ehkä Jussi oli vaan niin kova. Enää en jännittäisi sitä, että pelaan Averyn kanssa viikkokisoja, mutta Talissa vielä muutama vuosi sitten olin jostain syystä vähän jäässä. En osaa jännittää ihmisiä enää. Niin toivon, uskon.

Eli kilpaileminen sinänsä ei jännitä, ainoastaan kilpailuissa pelaaminen ja lähinnä suorituksen aikana. Heiton aikana. Tunnelma, ihmiset ja kaikki muu on vain mahtavaa. Kusipäiden kanssa on toki ikävä joutua pelaamaan, mutta sille ei vain voi mitään. Sellaiset ovat harvassa, ja tiedossa.

Se ihmisistä...

Jännittäjä olen, sehän on selvä. Jännitän ehkä enemmän näkymätöntä katsetta, kasvottomia ihmisiä, niitä - mahdollisesti omassa päässäni olevia - nettinsä äärellä päivystäviä tulostarkkailijoita, jotka näkevät nimeni ja tekevät nopeat päätelmät pelistäni. Se on yleistä, että selataan tuloksia ja spekuloidaan, se kuuluu asiaan. On vain tylsää tiedostaa olevansa yksi niistä nimistä, joiden tulos näkyy kaikille. Ja sitä kisaamisessa inhoan. Viikkokisoista lähtien.

Oman mausteensa on tuonut iankaikkinen rating, joka on saanut jonkinlaisen hihamerkin aseman. On ne tonnin pelaajat, ja sitten ne muut. Leima otsaan, 950-ratingin pelaaja. Koen, että samalla kun ratingini on laskenut, olen menettänyt uskottavuutta sekä pelaajana, kirjoittajana että ihan vain frisbeetyyppinä. En kuulu enää edes potentiaalisesti koviin tyyppeihin, enkä ikään kuin ansaitse paikkaani tosi-pelaajien pöydässä.

Ratingillä pääsee kisoihin, ratingistä näkee kannattaako pelaajan neuvoja kuunnella, ratingistä näkee kaiken. Kun minä liityin PDGA:han, en tiennyt minkä saatanan kanssa tein kytkykaupat. Aivan kuin ei riittäisi, että tuloslistalla komeilee häpeätahrana nimeni, saan siitä vielä arvosanan kierroskohtaisesti. Siitä arvosanasta näkee, kuinka hyvin pelasin - paljon tarkemmin kuin siitä, mikä on sijoitukseni. Kummallista, eikö? Yleinen ilmapiiri on nykyään se, että tuloksia katsotaan vasta ratingin jälkeen. Se on totta. Kun pelaaja pelaa hyvän kierroksen, hän ensiksi iloitsee hyvistä ratingeista, miettii, oliko kisassa paljonkin hyviä pelaajia, suosiiko rata ja vasta sitten katsotaan, mikä mahtoi olla sijoitus.

Rating on saanut valtavan ison painoarvon. Niin ison, että pelaajat jättävät kierroksiaan ja kisojaan kesken, jotta vuoden keskiarvorating pysyisi koholla. Ihmekös tuo, kyllä se omassakin bägissä painaa, että kisoissa jaetaan ratingia ja sitähän ollaan nostamassa aktiivisesti, jotta pääsee kisoihin tai säilyttää oikeutensa olla mukana. Ja että pääsisi taas isojen poikien pöytään istumaan...

Summatakseni: ei kisaaminen sinänsä minua jännitä, eikä sellaista ongelmaa ole koskaan ollut. Eivät kisat, vaan lähinnä tulokset ja tuloksen saaminen jännittää, ja joku ei varmaankaan osaa tehdä niitten välille eroa. Minä teen, ja siksi aloitan mielelläni kisaamisen jälleen.

[Kempster]

Jes, erittttttäin hyvää luettavaa aamukahvin kyytipoikana

Vaikka et viikkokisoista isommin perustakaan, niin olisko se "kisakauden" avaus jo huomenna? Meikussa olis meinaan tarjolla Piipon päänahka ja sitten ihan vaan ne "kisat", vähän niinku kaks kärpästä yhdellä iskulla!



Edit: Mutta hei...

Koen, että samalla kun ratingini on laskenut, olen menettänyt uskottavuutta sekä pelaajana, kirjoittajana että ihan vain frisbeetyyppinä.

...tuo on ihan täyttä sontaa! Johon sä et usko itekkään!

[Jaani]

tuo on ihan täyttä sontaa! Johon sä et usko itekkään!

Ei se ihan sontaa ole. Ihmiset ja pelaajat ovat harvinaisen rating-tietoista porukkaa. Otetaan esimerkiksi tekniikkavinkit: vaikka pelaaja ei osaisi millään lailla sanallistaa tai esittää omaa upeaa heittoaan analysoivasti ja tarkasti, hänen vinkkinsä ovat kullan arvoisia, jos ratingi on hyvä ja meriitit kiistattomat. Näin se on.

Nostan nyt omaa häntääni, mutta väitän osaavani heittää ja sen lisäksi sanallistaa heittotapahtumia melko hyvin ja selvästi ja perustellen. Lisäksi minulla on kokemusta siitä, miten heitetään väärin ja miten "oikein", eli pystyn bongaamaan parannettavia seikkoja minulta sitä kysyttäessä. Silti oma kontribuutioni on paljon turhempaa kuin jonkun oikeasti kovan pelaajan, joka ei tiedä mitään siitä, miten hän heittää ja miksi, eikä osaa sitä myöskään sanallistaa.

Aivan oma lukunsa ovat sitten internetgurut, jotka eivät osaa itsekään heittää, eivät ole kokeneita pelaajia ja pystyvät lähinnä apinoimaan kuulemaansa ja lukemaansa, ja silti saavat rispektiä lukijoilta. Se on niin härö asia, etten jaksa siihen sen enempää puuttua. Mutta suosittelen lukijoille ja heittämään opetteleville pientä lähdekritiikkiä eniveis. Ja se ei tarkoita sitä, että kuunnellaan vain kovimman ratingin omaavia.

[Jaani]

Ja tämä ei tarkoita sitä, ettenkö noin muuten olisi hyvä jätkä ja kaikkee, mutta kyllä ratingiä katsotaan kun etsitään apuja tekniikkaan ja arvovaltaista peliseuraa. Eli ei muuta kuin ratingia ylös!

[jaos]

Mun mielestä heavydisc.comia pitävä jannu on aivan törkeän kova tekniikkaguru, eikä sillä kait ole häävi rating.

Todella kiinnostavaa on ollut lukea tätä blogia. Lähipiirissä on tullut seurattua painiskelua enemmän tai vähemmän vaikeiden ongelmien kanssa, ja monta asiaa tunnistan. Tuttu vaihe on se, että järjen tasolla on jo hahmottanut tyystin, mikä on vikana, mutta oikeasti sitä ei ole vielä sisäistänyt.

Jonkin tekstinpätkän jälkeen tuli mieleen selfhelp-kirjailijan banaali slogan "saat sen, mistä luovut". Ehkä se voisi päteä suhun ja frisbeegolfiin?