Henkistä peliä

[tumi]

Tältä näyttää kun ei jännitä liikoja:

2:30 w.. t.. f..

[Flick Maniac]

Ja tältä puolestaan näyttää kun ei keskity niihin putteihin:

(etenkin kolmas on ihan turhautuminen, mut myös toka taitaa mennä ohi koska ei keskity riittävästi, mieli on vielä tossa missatussa birdiessä)

[Flick Maniac]

Nostan vanhan hyvän ketjun sen varjolla että eilistä Mäkäräisen ampumahiihtoa katsellessa ja selityksiä kuunnellessa tuli niin oma laji mieleen. Mistä voi olla kyse jos harjoituksissa ampuu 100/100 mutta kisassa 73/100 ja etenkin kun nyt viimeiseksi jääneessä kisassa molemmat missit on ollut sarjojen viimeisiä. Mistään muusta ei ole kyse kuin kisahermoista, rupee kelaamaan "yks vielä niin ammun puhtaasti, ja sit saatan saada mitalin" no, et saanut. Nythän ura loppu kesken että olis ehtinyt oppia ampumaan puhtaasti kisapaineissakin.

[Molokki]

Nythän ura loppu kesken että olis ehtinyt oppia ampumaan puhtaasti kisapaineissakin.

Noh noh, Kaisa voitti sentään kolmisen vuotta sitten MM-kisoissa kultaa (10 km takaa-ajo) ja hopeaa (7,5 km sprintti). Ilman yhtään ohilaukausta molemmat mitalit.

Maailmancupin kokonaisvoitto kaudella 2010-11 kertoo myös, että joskus on osattu kisoissakin ampua ainakin hieman paremmin.

[temppa.kk]

Ja ei kai se ihan kokonaan lopeta, oli vaan vikat olympialaiset. Eli vielä sill on neljä vuotta aikaa kilpailla.

[Lyy99]

Ja ei kai se ihan kokonaan lopeta, oli vaan vikat olympialaiset. Eli vielä sill on neljä vuotta aikaa kilpailla.

Å

Eihän se enää neljää vuotta kilpaile kyllähän se muuten ne olympialaisetkin kävisi

[Rockyz]

Sitten on niitä päiviä kun mikään vaan ei ota onnistuakseen. Jos siihen joku osais kertoa mikä neuvoksi, ni viisas mies oiski...

Yllä just vastasit ittellesi. Yrität jotain, jota et osaa, tai sitten vaan puuttuu niitä toistoja. 

Noista yllä olevista lauseista ja pelin henkisestä puolesta tuli mieleeni pokerikirjallisuudesta lukemani termi FPS (Fancy Play Syndrome). Tuo FPS on terminä sellainen, joka sopii myös erittäin hyvin frisbeegolffiin.

Lyhyesti se tarkoittaa sitä, että muuttelet alkuperäisen simppelin ja varmaksi todetun ABC-pelistrategiasi ihan joksikin toiseksi, joka yleensä johtaa huonoihin lopputuloksiin. Teet siis jostain syystä päätösiä, joita et "normaalisti" tekisi. Yleensä tähän törmää väylän tiipaikalla avausta miettiessä. Otat varman kiekon kouraan ja tiedät miten heität sen kipolle tai swiittiin, mutta kuitenkin juuri ennen heittovuoroa vaihdat kiekon toiseksi tai mahdollisesti jopa muutat varman bäkkäriheittosi jostain syystä foreksi. Sitten avaat, löydät itsesi hankaluuksista ja mietit mikset pysynyt ABC-pelissä? Tuo poikkeaminen normaalista varmasta toimivasta ratkaisusta ihan johonkin toiseen, kuvaa erittäin hyvin FPS:n ideaa. Välillä tuota on hankalakin järjellä itselleen selittää, miten juuri sillä hetkellä ollut järkevä päätös muuttui "fancy playksi".

Muutamia asioita olen kuitenkin tunnistanut omassa pelissä, jotka ovat ajaneet fancy playhyn: kisapaine, epätoivo (yrität väkisin parantaa runditulosta) ja turhautuminen. Pahintahan tuossa on se, että nuo kaikki kolme tekijää ruokkivat toisiaan, jolloin FPS-kierre kasvaa ja rundista tulee täyttä mordoria. Toisaalta nuo kun oppii tunnistamaan itsessään, niin runditulokset parantuvat aivan varmasti ja FPS-kikkailu vähenee. Minusta tuo FPS-termi sopii tosiaan terminä hyvin näihin tilanteisiin, jossa jostain kumman syystä päätyy tekemään täysin eri päätöksiä, kuin mihin normaalisti päätyisi.

Tarkemmin FPS:stä (paras kuvaus, jonka löysin pikagoogletuksella):
http://betting.betfair.com/poker/marcus-bateman/fancy-play-syndrome-110908.html

[temppa.kk]

Ja ei kai se ihan kokonaan lopeta, oli vaan vikat olympialaiset. Eli vielä sill on neljä vuotta aikaa kilpailla.

Å

Eihän se enää neljää vuotta kilpaile kyllähän se muuten ne olympialaisetkin kävisi

No se. Kolme sitten.

[jauza]

Sitten on niitä päiviä kun mikään vaan ei ota onnistuakseen. Jos siihen joku osais kertoa mikä neuvoksi, ni viisas mies oiski...

Yllä just vastasit ittellesi. Yrität jotain, jota et osaa, tai sitten vaan puuttuu niitä toistoja. 

Noista yllä olevista lauseista ja pelin henkisestä puolesta tuli mieleeni pokerikirjallisuudesta lukemani termi FPS (Fancy Play Syndrome). Tuo FPS on terminä sellainen, joka sopii myös erittäin hyvin frisbeegolffiin.



Lyhyesti se tarkoittaa sitä, että muuttelet alkuperäisen simppelin ja varmaksi todetun ABC-pelistrategiasi ihan joksikin toiseksi, joka yleensä johtaa huonoihin lopputuloksiin. Teet siis jostain syystä päätösiä, joita et "normaalisti" tekisi. Yleensä tähän törmää väylän tiipaikalla avausta miettiessä. Otat varman kiekon kouraan ja tiedät miten heität sen kipolle tai swiittiin, mutta kuitenkin juuri ennen heittovuoroa vaihdat kiekon toiseksi tai mahdollisesti jopa muutat varman bäkkäriheittosi jostain syystä foreksi. Sitten avaat, löydät itsesi hankaluuksista ja mietit mikset pysynyt ABC-pelissä? Tuo poikkeaminen normaalista varmasta toimivasta ratkaisusta ihan johonkin toiseen, kuvaa erittäin hyvin FPS:n ideaa. Välillä tuota on hankalakin järjellä itselleen selittää, miten juuri sillä hetkellä ollut järkevä päätös muuttui "fancy playksi".

Muutamia asioita olen kuitenkin tunnistanut omassa pelissä, jotka ovat ajaneet fancy playhyn: kisapaine, epätoivo (yrität väkisin parantaa runditulosta) ja turhautuminen. Pahintahan tuossa on se, että nuo kaikki kolme tekijää ruokkivat toisiaan, jolloin FPS-kierre kasvaa ja rundista tulee täyttä mordoria. Toisaalta nuo kun oppii tunnistamaan itsessään, niin runditulokset parantuvat aivan varmasti ja FPS-kikkailu vähenee. Minusta tuo FPS-termi sopii tosiaan terminä hyvin näihin tilanteisiin, jossa jostain kumman syystä päätyy tekemään täysin eri päätöksiä, kuin mihin normaalisti päätyisi.

Tarkemmin FPS:stä (paras kuvaus, jonka löysin pikagoogletuksella):
http://betting.betfair.com/poker/marcus-bateman/fancy-play-syndrome-110908.html

Kisapaine, epätoivo, turhautuminen kohtaan lisäisin itsetunto. Ehkä se vähän noihin kuuluukin, mutta se on se tuhoisin. Eli koitan perustella lyhyesti, mutta sitäkin epäselvemmin:
Sen puutteesta rupeaa päässään miettimään muiden ajatuksia omista mokista, seiftailuista, lyhyistä draiveista jne. Ja siitä johtuen pelaa typerästi. Voi olla myös suojamekanismi häpeää vastaan, esim. puttaa helpon alarautaan ja sadattelee itseään ääneen. Tai pelaa hienosti 13 väylää, ottaa triplan ja denffaa tai rupeaa pelleilemään.

Toi fps on hyvä pointti, siitä taitaa olla pitkälti kyse lajista kuin lajista.  Ja voi, että kun on mukava aihe voisin käsitellä tätä puolta lajista loputtomiin!

[Rockyz]

Joo tuo itsetunnon lisääminen sopii hyvin tuohon settiin. Viime vuonna Lausteen pro-kisan toisena aamuna menin draiving fieldille ennen rundia heittelemään muutaman vedon, niin ei voi käsittää mikä aivoniksnaks oli päällä, mutta mistään heitosta ei tullut yhtään mitään. Oli sitte hieno kerätä viimiset muruset hajonneesta itsetunnosta ja lähteä kisarundille (tosin jouduin juoksemaan ykköstiille ja avaamaan suoraan, koska rippeiden keräämisessä meni hetki aikaa). Se on aika toivoton tunne, kun yrittää ja yrittää eikä edes perusjutut toimi. Noh vaikea kierroshan siitä sitten tuli.  Näin jälkikäteen tuota tilannetta on ollut huvittavaa pohtia, että miten ihmeessä voi yks kaks kaikki heitot, ihan kaikki olla hepreaa. Onneksi tuo ei ole samanlaisena enää toistunut.

Vähän aihetta liipaten, allthingsdiscgolf.comissa oli tänään artikkeli henkisestä pelistä:

http://allthingsdiscgolf.com/subtraction-subtraction-eliminating-mental-errors-will-lead-lower-scores/

[Flick Maniac]

Ton takia mä en puttaakkaan kovin paljoa tai ainakaan kovin kaukaa ennen kisarundia. Lähinnä vaan lämmittelen lihasmuistia enkä mieti paljon jää sisään tai ei jää. Jos jotain sankariputteja jauhaa 20 metristä eikä saa yhtään sisään niin voi alkaa nakertaan että osunkohan kierroksellakaan mihkään. Ei sitä 15min ennen starttia mitään uutta opita, mutta sipulin voi saada jäähän.

Heittojen kanssa sama. Sellasta fiilistelyä vaan, miltä heitto tuntuu ja miltä sen pitäis tuntua, melko toissijaista mihin ne kiekot kädestä päätyy. Etenkin jos yliyrittää megapitkää tai muuten jotain vaikeeta heittoa mikä ei hyvänäkään päivänä onnistu usein ja mokailee niitä siinä niin ei se tee susta huonompaa pelaajaa (vrt. tuhannet harjoitusheitot vuosien aikana vs. nämä muutama ennen kisaa heitetty huono heitto) mutta aivosi saattavat luulla niin.... sit ollaankin taas psykiatria vailla 

[fobba]

Ton takia mä en puttaakkaan kovin paljoa tai ainakaan kovin kaukaa ennen kisarundia. Lähinnä vaan lämmittelen lihasmuistia enkä mieti paljon jää sisään tai ei jää. Jos jotain sankariputteja jauhaa 20 metristä eikä saa yhtään sisään niin voi alkaa nakertaan että osunkohan kierroksellakaan mihkään. Ei sitä 15min ennen starttia mitään uutta opita, mutta sipulin voi saada jäähän.

Heittojen kanssa sama. Sellasta fiilistelyä vaan, miltä heitto tuntuu ja miltä sen pitäis tuntua, melko toissijaista mihin ne kiekot kädestä päätyy. Etenkin jos yliyrittää megapitkää tai muuten jotain vaikeeta heittoa mikä ei hyvänäkään päivänä onnistu usein ja mokailee niitä siinä niin ei se tee susta huonompaa pelaajaa (vrt. tuhannet harjoitusheitot vuosien aikana vs. nämä muutama ennen kisaa heitetty huono heitto) mutta aivosi saattavat luulla niin.... sit ollaankin taas psykiatria vailla 

Itse koitan saada ennen kisakierrosta alle 100-150 4-6m puttia koska tämä on se tärkein etäisyys itselleni. Kun minimoin virheet lyhyeltä hakemalla varmuuden ja tuntuman niin kyllä ne putit uppoaa pidemmältäkin jos uppoaa. Tärkein on, että lyhyen matkan missit minimoidaan niin ei peli kaadu ainakaan ekalla väylällä paskaan puttiin.

Heittoja lämmitellessä hyvä olisi kiertää pari väylää ennen kisaa saadakseen tuntuman. Siitä se heitto sitten lähtee. Ei lämmittelyn aikana mitään uutta harvemmin opi.

[Lassi]

Ja sitten kun lämmittelys laittaa tukun niitä noin 5 metrisiä ohi niin sipuli on kuorittu jo ennen kiessin alkua 

[Flick Maniac]

100-150 kuulostaa aika paljolta. Itellä ehkä 30-40? Siinäkin saa jo riittävän herättelyn keholle että "näinhän tää menikin, no problem". Tuossa sadassa ainakin omalla kohdallani helposti kehitän jotain kuumotuksia itselleni tyyliin "nyt meni kolme putkeen ohi, nyt täytyy saada kymmenen putkeen sisään, eih nyt meni taas yks ohi, uus kymppi alkaa" edit. tai no ei ehkä 4 metristä missaa kolmee putkeen tai sit saakin jo ottaa kuumotusta ihan aiheesta... mutta you get my point, etenkin kauempaa.

Tuo kyllä hyvä huomio että väylien pelaaminen parempi kuin avoimelle nakkelu. Siinäkin vaan varoo pääjäätä, jos osuu puihin niin mitäsevväliä, ei tullu korttiin sekään puuosuma, heitetääs uus. Normaalisti eka avaus se on kuitenkin jännäävin, joten jos alotusväylään ehtii heittää muutaman kokeeksi jäänrikkomismielessä niin sen parempi. Kyllä se siitä lähtee rullaamaan.

Tässä nyt on varmaan jonkun mielestä ihan turhaa jännäämistä ylipäätään, että "senkus heittää turhia miettimättä" mut nää on varmaan aika yleisiä mietteitä ja ite saa nykyään aika hyvä karistettua näillä keinoilla. Toivottavasti joku joka ennen on voinut mennä tyhjällä päällä vaan heittään, ei opi tästä turhia jännityksiä... 

[Lassi]

Normaalisti eka avaus se on kuitenkin jännäävin, joten jos alotusväylään ehtii heittää muutaman kokeeksi jäänrikkomismielessä niin sen parempi.

Tästä ei ihan kaikki ole samaa mieltä. Muistaakseni Parviaisen Juholla esim oli sellainen periaate, ettei ennen kierrosta saa koskaan lämmitellä pelaamalla sitä väylää miltä aloittaa. Mun mielestä siinä on pointtinsa. Jos treenissä onnistuu väylässä, yrittää helposti heittää väkisin täysin identtistä heittoa, jolloin rento perussuorittaminen voi unohtua. Jos taas treenissä ei väylä onnistu, vaan heittää vaikkapa liikaa oikealle, niin kisa-avauksessa sitä saattaa helposti kompensoida liikaa ja heittää vasemmalle.