Ok, yleisön suosittelemana takaisin:
Tässä hieman yleistä pohdiskelua, ja mikäli joku onnistuu nappaamaan tästä jotakin hyödyllistä itselleen niin hyvä homma. Ns. "ajatushautomot" ovat tunnetustikin toimiva metodi ideoiden synnyttämiseen ja näkökulmien avartamiseen. Mitä erilaisempia asioita tulee esille ja mitä erinäisimmistä näkökulmista, niin sitä parempi, mikäli vain osaa poimia ne oikeat asiat itselleen.
Itse fribailen vasta toista "kesää" tosissani, ja juureni ovatkin pöytätenniksen parista, jota tuli hakattua n. 15 vuotta parhaimmillaan mestaruussarjassa/valioluokassa. Pingis onkin ollut luonteva laji siirtyä pelaamaan frisbeegolfia, koska teknisesti pingisrystyssä ja fribarystyssä on paljon yhteistä; muutama tuntemani fribailija onkin lähtöisin pingispiireistä. Henkisellä puolella lajit eroavat kuitenkin aika paljon toisistaan suurimpana erona kenties se että pingiksessä joutuu (viimeistään ensimmäisen parin lyönnin jälkeen, jotka parhaat pelaajat pyrkivät usein suunnittelemaan/käymään läpi mielessään jo ennen syöttöä) yleensä reagoimaan sekunnin murto-osissa tapahtumiin, kun taas frisbeegolfissa on aina vähintään tuo 30 sekuntia aikaa miettiä mitä tekee ja yleensäkin keskittyä. Huomattavasti lähempänä fribailua puolestaan on pool-biljardi, jota olen myös pelaillut useamman vuoden ajan, tätä tosin hieman pingistä "rennommalla" asenteella. Poolissahan pystyy myös kaikessa rauhassa miettimään "seuraavaa siirtoaan", kuten mm. shakissa ja pokerissa joita on tullut myös pelattua aika lailla aikanaan. Mutta se mikä oleellisesti erottaa fribailun täysin kaikista näistä muista lajeista on, että vastustajat eivät kilpailuissa ole "todellisia", vaan teoriassa sinulla on valta päättää täysin mitä sinun pelissäsi tapahtuu. Käytännössähän tämä ei tietenkään täydin toteudu, koska on kilpailijoiden tekemien kovien tulosten luoma paine, psyykkaus, vaihtelevat sääolosuhteet radalla jne.
Tämä oli siis näin alustuksena (varoitus etukäteen: tykkään kirjoittaa pitkästi). Minusta ainakin on aina tärkeätä tietää kuka tarkalleen puhuukaan asiasta. Vaikka "ihannemaailmassahan" kaikkien mielipiteiden painoarvo tulisi olla sama, niin todellisuudessahan tämä ei kuitenkaan ole näin. Esim. jos luen pingisfoorumilla jotakin juttua, niin suhtaudun siihen huomattavasti enemmän varauksella mikäli sen kirjoittaa joku ennalta tuntematon C-luokkalainen, kuin joku maajoukkueen vakioluottomies. Jä näinhän sen minusta tulisikin olla. Tässä tapauksessa kyseessä on siis (vielä toistaiseksi) märkäkorva fribailussa, mutta kenties jo konkari kilpaurheilussa yleisesti. Ja sitten itse asiaan:
Huomio/neuvo 1:
Ketjussa puhuttiin yhdestä kilpaurheilun suurista ikuisuuskysymyksistä, eli siitä "mitäs sitten kun peli ei kuljekaan ja kaikki menee päin honkia". Tämä on ollut yksi niitä asioita, mikä on vainonnut mm. allekirjoittanuttta pitkin pitkää, kivikkoista urheilijanuraa. Perinteisesti olen ollut hyvä, silloin kun olen hyvä ja huono silloin kun olen huono. Tämä saattaa kuulostaa hieman itsestäänselvältä lausahdukselta, mutta tosiasiassa suurin osa, varsinkin menestyneistä, urheilijoista ovat enemmän tai vähemmän tasaisia. Tämä sinällään on jo jännä asia, koska mututuntuma sanoisi että melkein kaikki, mukaan lukien myös tasaiset urheilijat, tuntuvat pitävän usein itseään epätasaisina. Kysyin kerran yhdeltä pingiksen Suomen mestareista (jota itse olen aina pitänyt erittäin lahjakkaana taktikkona sekä myös esimerkillisenä herrasmiespelaajana), että kuinka tämä onnistuu lähes aina voittamaan kaikki itseään huonommat pelaajat, vaikka (ainakin katsomosta käsin) peli ei selkeästikään näytä kulkevan. Vastaushan kuului, että hän sanoi tietävänsä TARKALLEEN omat rajansa kulloisenakin päivänä ja kulloisessakin pelissä, joten monipuolisuutensa ansiosta hän pystyy aina pelaamaan peliä, joka juuri ja juuri riittää vastustajan voittamiseen. Ts. mikäli esim. joku tietty lyönti ei kulja, niin hän vain yksinkertaisesti pyrkii minimoimaan sen käytön ja hyödyntämään niitä osa-alueita mitkä eivät ole aivan "paketissa". Tietty tässä auttaa myös se, että loistavana pelinlukijana hän tuntee myös hyvin vastustajiensa vahvuudet/heikkoudet. Vertailukohtana fribailuun voitaisiin hyvinkin pitää hyvää radan tuntemista.
Se miten tämän jutun voisi kääntää fribailuun, olisi varmaan kutakuinkin että
a) käyttää enemmän niitä heittoja mitkä kulkevat, ja vähemmän (mahdollisesti jopa vain pakko tilaneessa, mikäli ihan paketissa) niitä heittoja mitkä eivät kulje
b) tietää kulloisenakin päivänä/tilanteessa omat rajansa; se että "eilen lensi 120 metriä keskelle väylää", ei tarkoita välttämättä sitä että tänään kulkisi ihan samaan malliin; saattaa olla ihan viisas ajatus ottaa vähän pienempää lekaa käteen ja tyytyä siihen 100 metriseen
c) kun tuntee radan hyvin, niin se auttaa huomattavasti tekemään pelisuunnitelmaa ja sitten kierroksen aikana tarvittaessa hieman muokkaamaan sitä (tietysti ihannemaailmassa sitä ei koskaan tulisi muokata)
Jälleen kerran nämä kuulostavat monelle varmastikin itsestäänselvyyksiltä, mutta kun tarkemmin miettii niin kuinka moni esim. on muuttanut väyläkohtaista pelisuunnitelmaansa (jos tällainen siis ylipäätänsä on), kesken kierroksen mikäli vain on yksinkertaisesti huomannut että joku tietty asia ei vain yksinkertaisesti kulje? Tämä voisi tarkoittaa esim. sitä että kämmenen ollessa sekaisin, lähtisikin hakemaan vaativalla (rysty)annukkaväylällä vain rystyllä "varmaa" kolmosta, sen sijaan että hakisi väkisin sitä kakkosta pitkällä kämmenellä, joka saattaisi nyt todennäköisesti päätyä väylän ulkopuolelle (esim. Nummelanharjun väylä 5.). Pingiksessä sitä ainakin näkee surullisen usein kuinka moni pelaaja yrittää pelin aikana väksisin hakea sitä tiettyä lyöntiä mikä ei nyt sinä päivänä kulje (tai pahimmillaan se ei ole koskaan kulkenut), sen sijaan että "tyytyisi" vähän helpompaan/vaihtoehtoiseen lyöntiin.
Tämä tosin on hieman pelaajakohtainen asia. Joillakin semmoinen "väkisin hakeminen" saattaa jopa toimia ja avata pelin taas sujumaan. Pingiksessä tiedän mm. ainakin yhden esimerkin Suomessa pelaajasta joka saattaa antaa ensimmäiset 1-2 erää ihan että vain saisi lyönnin toimimaan, ja sitten jos ja kun (yleensä kun) se alkaa toimimaan tämä jyrää seuraavat kolme erää pystyyn tällä lyönnillä. Voisin tosin kuvitella että fribailussa tämän kaltainen "testailu" voi tulla hyvinkin kalliiksi mikäli ryssii esim. ensimmäiset yhdeksän väylää "hakiessa sitä tuntumaa". Joka tapauksessa on ELINTÄRKEÄÄ kilpaurheilussa tuntea omat rajansa (huomaa että ne siis vaihtelevat päivittäin) ja pyrkiä kulloisenkin tilanteen "sallimaan" maksimaaliseen tulokseen.
Huomio/neuvo 2:
Ketjussa puhuttiin myös siitä kuinka kilpaurheilussa useat huiput näyttävät aina rennoilta ja järkkymättömiltä, keskittymisen ollessa 110 %. Totuushan tosiaan on että menestyksekkäässä kilpaurheilussa ns. "bluffaaminen" on enemmän sääntö kuin poikkeus (John McEnroe olisi siis esim. poikkeus). Mikäli potuttaa ja peli ei kulje, niin ei ole mitään syytä näyttää tätä vastustajalleen ja pönkittää tämän itseluottamusta entuudestaan. Samoin mikäli loukkaantuu, niin sitäkään ei usein näytetä kilpakumppaneille ja näytetä täten heikoimmilta (tosin mm. jalkapallossa tehdään usein juurikin päinvastoin). Fribailussa asetelma on tosin hieman toinen. Tervehenkisessä kilpailuilmapiirissä ennemminkin yleensä kannustetaan kanssakilpailijoita ja mikäli heillä kulkee peli, niin itselläkin kulkee se usein paremmin. Tärkein oppi olisi varmaankin se että mikäli vastustajalla nyt ei sattuisi pokka pitämään, ja ärräpäitä rupeaa lentelemään tms., niin ei antaisi missään tilanteessa vaikuttaa sen omaan peliin. Se että kaverilla ei kulje, ei missään nimessä tarkoita etteikö itsellä voisi kulkea. Pingiksessä monesti kuulee pelaajan valittavan siitä kuinka tämän vastustajan "kiukuttelu häiritsee peliä". Siis WTF?!? Itse ainakin aina olen "ihan fiilareissa" kun kuulen vastustajan purnaavan, koska tällöin tiedän että tällä menee huonosti = itsellä menee hyvin. Mikäli sitten rupean puuttumaan tähän mainitsemalla mm. toistuvasti asiasta pelaajalle/tuomarille, niin astun vain itse sisälle tähän "negatiiviseen ilmapiiriin" ja sitähän minä en missään nimessä halua. Ts. yhtälailla kun pyrkii pitämään omat negatiiviset ajatukset pois mielestä, niin ei kannata myöskään päästää toisten vastaavia oman pään sisälle.
Huomio/neuvo 3:
Tämä liippaa hyvin läheltä edellistä kohtaa. On elintärkeätä, niin lajissa kuin lajissa, että pystyy sulkemaan ympärillä pyörivät "ylimääräiset" asiat pois mielestään ja keskittyy vain olennaiseen. Fribailussa se "olennainen" on varmastikin pelaaja, kiekko, kori ja mahdollisesti huomioitava tuuli/sade tms. tekijä. Kaikki muu on toissijaista/ylimääräistä ja siten ne pitäisi pystyä sulkemaan pois mielestään. Pingiksessä klassisin "häiriötekijä" on pelilaariin vierivä pallo, joka "häiritsee" vastustajaa niin paljon että on aivan pakko pelata uusi pallo. Tämä siis luonnollisestikin etenkin silloin kun itse oli alakynnessä. Itse en pelatessani yleensä edes huomaa koko ylimääräistä palloa maassa, ja jos huomaan niin jatkan silti yleensä peliä. Jokaisen pitääkin siis kysyä itseltään, kuinka paljon tuo ylimääräinen asia TODELLISUUDESSA vaikuttaa sinuun. Jos joku ylimääräinen hiippari kentän laidalta huutelee jotakin hölmöä, niin miksi se häiritsee sinua? Monet huippu-urheiljat puhuvatkin että ns. "flow-tilassa" koko ympärillä oleva maailma katoaa ja on olemassa vain urheilija ja suoritus. Sitähän voi vaikka harjoituskierroksella kokeilla, että pyrkii siihen että kaikki kanssapelureiden jutut menevät suoraan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tällöin sitten kisatilanteessakaan nuo pelikavereiden "psyykkaukset" eivät käy häiritsemään, kun niitä ei edes huomaakaan. Kenties tylsää, mutta mahdollisesti myös toimivaa. Itsekin tosin olen täysin sitä mieltä että pienet heitot, psyykkaukset ja virnuilut ovat lajin suola.
Aikanaan kärsin itse enemmänkin tästä keskittymisongelmasta, eli mm. vastustajan kannattajien "kohtuuttomat/"törkeät" kannatukset" (mm. taputukset vastustajan sorisyötössä, eli kun syöttää "mahdottoman hipaisun" pöydän reunaan, siis mikä yleisesti tulkitaan törkeäksi käytökseksi) kävivät häiritsemään. Käänsin tämän asian mielessäni niin, että a) itse en ainakaan haluaisi että kukaan taputtaisi minun sorisyötölleni = hävettäisi --> keskittyminen häiriintyy siis ennemminkin vastustajalla ja b) onneksi nuo "dorkat" eivät ole minun kannattajia, enpä haluaisi olla dorkien kaveri. Itselläni tuo keskittyminen on parhaimmillaan niin "syvällä", että kun katson pelkästään televisiota, niin ympärillä oleva maailma katoaa täysin. Emäntä huutaakin usein kurkkusuorana vieressä että miksi minä en kuunnellut häntä, vaikka tämä tosiaan seisoi aivan vieressä! Totuushan oli että en edes nähnyt tätä, puhumattakaan sitten siitä että olisin huomannut tämän puhuvan minulle...
Tuo neuvo musiikin kuuntelusta kierroksen aikana ei välttämättä ole lainkaan huono neuvo, mikäli siis niin saa fribakisoissa ilmeisestikin tehdä (tais ainakin olla Jallella (?) Tali Openissa) ja mikäli tuo keskittyminen itse peliin/suoritukseen siis on todellinen ongelma. TODELLA MONESSA urheilulajissa urheilijat nimittäin kuuntelevat musiikkia juuri ENNEN suoritustaan sulkeakseen muun maailman pois. Tämä useimmiten tarkoittaa siis nimenomaan positiivisen musiikin kuuntelua --> postiivinen ajatusyhtymä --> positiivinen asenne --> positiivinen suoritus.
Huomio/neuvo 4:
Mikäli kärsii ihan perinteisestä kisajännityksestä, varsinkin silloin kun se johtaa toistuvasti alisuoriutumiseen treeneihin nähden, niin silloin kannaattaa tosiaan ottaa treeneihinkin vähän jotakin panosta mukaan. Joko ihan rahallista/tavarallista tai sitten vaikka, niin että reiän/kiekan häviäjä juoksee radan ympäri, tekee 30 kyykkyhyppyä/punnerrusta tai ihan mitä tahansa. Panoksen pitää siis joka tapauksessa olla semmoinen, että sillä on oikeastikin jotakin MERKITYSTÄ. Ts. perus "ege tai kaks per väylä" ei välttämättä kaikilla vielä toimi, joten nostakaahan rohkeasti panosta tavalla tai toisella. Ja sitä EI PIDÄ ajatella niin että "PELI MENEE LIIAN VAKAVAKSI NÄIN KAVEREIDEN KESKEN. Ajatelkaa ennemminkin niin että tilanne (veto tms.) hyödyttää molempia ja että häviäjäkin tullee saamaan joku päivä nuo "oppirahat" takaisin kilpailumenestyksen kautta. Ja totuushan on että yleensä samantasoiset pelaajat tuppaavat reenaamaan keskenään, jolloin voitotkin menevät enemmän tai vähemmän tasan pitkällä juoksulla vaikka panos olisikin vähän suurempi. Harvemmimpa sitä pokeriakaan pelataan 1-2 euron panoksilla, ja siinäkin oppirahat tulevat yleensä lopulta takaisin. Tätä ongelmaahan ei luonnollisestikaan silloin ole mikäli peliryhmän kaikki jäsenet ovat"hyper-kilpailuhenkisiä", jolloin pelkkä tappio ilman panostakin, on jo suorastaan musertava kokemus. Mutta huomatkaa vielä: FYYSINEN "rangaistus" on usein parempi motivoinnin lähde kuin rahallinen korvaus. Tätä metodiahan käytännössä sovelletaan urheilussa laajasti jo ihan junnuiästä lähtien. Kuinkas usein fribaajat mm. vetävät treenien lopussa kuntopiirin, jolloin pelien häviäjät vetävät lopussa eniten kuntsarikierroksia...?
Huomio/neuvo 5:
Mitäs sitten jos ei uni tule silmään edellisenä iltana kun ressaa niin paljon seuraavan päivän pelejä? Tähän tuskin löytyy mitään universaalia vastausta; itse tuli aikanaan kokeiltua ongelmaan kaikkea mahdollista: unipillereitä, erilaista nesteytystä/ravintoa (mm. viinilasiakin/lonkeroa), reenaaminen tai ilman reeniä kisaa edeltävänä päivänä, lenkki illalla, rauhoittava leffa jne. jne. Ainoa TOIMIVA ratkaisu itselläni lopulta oli se että kävin (ja käyn toisinaan edelleenkin ennen "tärkeitä tapahtumia") oikeastikin nukkumaan vasta kun NUKUTTAA TOSISSAAN. Tämä oli yleensä klo 02 ja 05 välillä yöllä, mikä saattoi toisinaan tuntua kohtuu nihkeältäkin kun herätys kisoihin oli yleensä klo 05 ja 08 välillä. Totuus kuitenkin on, että kyllä se on PALJON PAREMPI pelata seuraavana päivänä kun alla on muutama tunti telkan katselua + 2-5 tuntia HYVÄÄ UNTA, sen sijaan että alla on 2-5 tuntia väkisin nukahtamista ja pari tuntia sekalaisen tasoista unta päälle. Lopulta reilun 10 vuoden totuttelun jälkeen, opin kyllä olemaan pahemmin ressaamatta tulevia kisoja (tämä johtunee siitä että minulta on jäänyt kokonaisuudessa n. kolme kisavuotta väliin erinäisitä loukkaantumisista johtuen, ja lopulta opin arvostamaan eniten sitä että pääsee ylipäätänsä urheilemaan, en niinkään sitä että menestyy), mutta huomattavaa on etten edelleenkään lähes koskaan nuku yli 6 tuntia ennen kisapäivää, oli kyseessä sitten laji kuin laji.
Tässäpä tämä. Toivottavasti edes joku osaa poimia tuosta itselleen edes jotakin käyttökelpoista...
And remember always: THERE IS NO - I REPEAT:
THERE IS NO - SUBSTITUE FOR TRAINING! Yleensähän reenin puute ja toisaalta hermoilu kisoissa menevät nätisti käsi-kädekkäin, uskoi asiaan tai ei. Ja reenillähän ei luonnollisestikaan tarkoiteta pelkästään määrää, vaan (eritoten) myös laatua/sisältöä. Matemaattisesti asian voisi käsittää niin että määrä x laatu = lopputulos. Kummallakaan ei yksin pärjää. Määrän pystyy aina järjestämään (ainakin fribailussa) yksinkin, mutta laatuun saattaa hyvinkin jo tarvita ulkoista apua...
PS: Millaista on heittää kun muut asiat häiritsevät ympärillä...
http://www.google.fi/url?source=imglanding&ct=img&q=http://www.projectassistant.org/uploads//2012/04/Waldo.jpg&sa=X&ei=5MymT8GTHfDR4QTKhryNCQ&ved=0CAwQ8wc&usg=AFQjCNHWzk0mDoDkqXND_pX2uT-4CF2J7g
