Lauantai 7.6.Vihdoin oli kauan odotettujen Karkkilan kevätjuhlien aika. Yhden kierroksen olin ehtinyt radalla käydä heittämässä Nummelanharjun PG-tourin aikaan ja ihastuin rataan täysin. Itselle kevätjuhlat olivat kolmannet liiton alaiset kisat. Tutustumiskierros 20 väylää meni toukokuussa muutaman (3-4) heittoa plussalle joten kisoissa tavoitteeni oli pelata kierrokset paarin pintaan tai jopa alle. Pariin plussaan per kierros olisin myös ollut ihan ok tyytyväinen. Tavoitteenani oli myös sijoittua viiden parhaan joukkoon MA4 sarjassa.
Ensimmäinen kierros oli ihan hyvää peliä kunnes neljältä viimeiseltä väylältä otin peräkkäin bogin. Pari harmittavaa KOLMEN metrin puttikämmiä onnistuin myös kierrokseen mahduttamaan sekä yhden jäätävän griplock avauksen. Ei tolta etäisyydeltä pitäs enää voida ohi laittaa mut näin se vaan oli taas mahdollista. Noh, ensimmäinen kierros +6 ja sillä itselle yllättäen viidennellä sijalla vain kaksi heittoa jäljessä toista sijaa. Kova luotto oli, että toisella kierroksella saan tuloksen painettua paarin tuntumaan kun saisi jätettyä tyhmät virheet pois ja keskittyisi jokaiseen heittoon.
Toisella kierroksella lyhyitä puttikämmejä ei enää onneksi sattunutkaan, mutta tällä kertaa avaukset ja lähärit olivat paikoitellen luokattomia. Griplokkeja sekä kiekon lipsahtamisia avauksissa sattui turhankin paljon. Tästä hyvä esimerkki neljännellä väylällä (oikeasti 5 väylä kun kolmosta ei pelattu) kun heittoa zoomaillessa alamäkeen kiekko lipesi täysin käsistä ja "lensi" tiistä noin kolme metriä eteen sekä vasemmalle, veikkaanpa että oli kisojen lyhin avaus

. Menipä vielä sellaseen kohtaan ettei minkäänlaista väylää jatkaa peliä tahtonut löytyä joten kiekkoa vaan pystyssä kohti alamäkeä. No siitä selvittiin bogeylla, mutta niitä tähän kierrokseen tuntui mahtuvan muutenkin ihan tarpeeksi. Esim radan viisi ensimmäistä väylää pelasin bogeylla. Toisen kierroksen tulos painuikin +7:ksi. Lopulta moni muukin oli heittänyt toisen kierroksen huonommin kuin ensimmäisen, joten tuo tulos riitti lopputuloksissa juuri jaetulle viidennelle sijalle. Liekö paikoin kovalla tuulella ollut osuutta asiaan.
Yhteenvetona sijoitukseen olen tyytyväinen, mutta omiin kierrostuloksiin en. Puolet ainakin noista plussista pois niin olisi ollut jo hyvä fiilis omasta heitosta. No, mutta ainahan sitä parannettavaa löytyy. Rata on edelleen yksi suosikeistani ellei jopa paras ja kisat oli hienosti järjestetty sekä peliseura oli jälleen hyvää. Kiitos järjestäjille jälleen hienoista kisoista!
Maanantai 9.6.Aamupäivästä kotiradalle Koivusaareen jälleen treenaamaan ja testaamaan paria uutta kiekkoa. Testattavina kiekkoina olivat Innovan Mako3 ja Westsiden Hiidenhirvi. Mako3:lla testit jäivät vähiin kun jo kolmas heitto jäi korkealle männyn latvaan vitosväylän mutkassa. Parilla kierroksella yritin sitä sieltä alas saada heiteltyä siinä onnistumatta, mutta treenien loppu puolella sain kiekon takaisin kun paikalliset junnut olivat saaneet sen alas sieltä, kiitos siitä! Vielä paha sanoa kiekosta sen enempää, mutta vaikuttaa siltä, että kiekko voisi täyttää juuri sen aukon bägissä jota olin ajatellutkin. Korvaaja Buzzz SS:lle suoriin sekä antsaheittoihin varmempana kiekkona.
Hiidenhirvi vaikutti myös erittäin lupaavalta. Hiidenhirveä olin ajatellut mahdolliseksi korvaajaksi Sotakirveelle maksimidistanceen ja tuntuukin hoitavan sen roolin melko hyvin. Hirveä uskalsi heittää paljon kovempaa eikä ollut niin herkkä tuulelle. Tosin Kirveskin hyvä kun kulmat hallitsee ja pitkiin antsoihin sekä hysseflippeihin edelleen se ykköskiekko. Liuku/liito tuntuu molemmissa olevan huippuluokkaa.
Päivän kierrostulokset olivat -4, -5, -2, -6 ja -3. Lisäksi pari kierrosta, joita ei tullut laskettua. Tuolla -6:lla sivusinkin omaa ennätystäni tuolla radalla. Putti tuntui olevan myös iskussa. Monia putteja sisään 10 metristä, ei juuri yhtäkään missattua 6 metrin matkasta sekä yksi 25 metrinenkin sisään.
Tähän samaan hengenvetoon voisin vielä päivitellä hiukan uusia tavoitteita tälle kesälle kun kaikki tavoitteet, joita olin asettanut oli jo saavutettu. Uusia tavoitteita:
- uusi ennätys Koivusaareen (vähintään -7)
- Koivusaareen viikkokisoissa kahden kierroksen yhteistulos vähintään -10 (kaksi kertaa ollut -8)
- Haminan rata alle paarin.
Kylläpä sitä juttua taas tulikin. Peukalot sauhuten kännykkää taas naputeltu ihan tarpeeksi, onpahan taas lukemista itsellekin kun alkaa joskus myöhemmin lueskelemaan miten silloin aikoinaan on mennyt
