Ekaan kertaan sitte heittämässä frisbiitä vissiin pariin kolmeen kuukauteen. Heitot oli sellasia kuin viime vuoden alussa, esim. Talissa. (viime vuonnahan en reenannut oikein yhtään ennen Talia). Eli rystyt lähti suurimmaks osaks hyssenä, oikeeseen suuntaan kuitenkin mutta hyssessä, tulos yleensä sen 8-15m liikaa vasemmalla. Foret lähti yllättävän hyvin. Hienoa.
Pari kiessiä Myllymäen alaväyliä Lassin kanssa pikkubetsillä. Kivaa oli kun sattu muutama ilonpilkahdus mukaan. (lähinnä tuossa suorassa puttaamisessa). Kolmella kiekolla pelailtiin, itellä oli fire, Roc3 ja aviar mukana. Hain vähä tatsia tuohon Roc3:seen josko sen bägiin nostais niin sais pari-kolme rocia tiputettua välistä kaappiin/kisareissuille varakiekoiks tjsp. Aika vakaa yksilö itellä sattuu oleen, mutta hyvä vaan. Heti uudestaan, kun lenssu ja aikataulut antaa periks. Tänä vuonna ois tarkotus iskeä omalla tasolla.