Gripblogi

[ade]

Itsellä noissa lyhkäsissä ns. "varmoissa" puteissa on taktiikkana vain kävellä paikalle ja nakata sisään. Jos yhtään alkaa hunttaamaan suoritusta niin menee kasetti ihan sekaisin. Hetken arvottua ei enää edes tiedä miten päin kiekkoa pitäisi kädessä pitää. Pitkät putit menee sitte ihan rennosti. Jostain syystä sitä tuntee häpeää ja suurta epäonnistumisen tunnetta kun puttaa läheltä rautaan tai ohi. Toinen henkinen ongelma johtuu siitä että ei saa nollattua sitä yhtäkään kämmiä. Jotenki menee kasetti ihan sekasin ku pelaa yhden huonon väylän.

Kyllä tässä jonkinlaista henkistä tutkiskelua on tehtävä. Hyvä blogi, kiitos Jaani ja mukava että olet löytäny pelistä sen oleellisen eli voi se muovin paiskaaminen joskus olla ihan mukavaakin 

[Jaani]

Siinä mun lyhyessä puttimokassa oli sellainen ikävä päähänpinttymä, että mä en osaa putata haaralla jos joutuu laittamaan vasemman jalan merkille. Kuulostaa tyhmältä, mutta niin se on, koska en saa haaraan (nyt uudella uljaalla puttitekniikallani, joka muuten on hyvä) voimaa ellen kaadu vähän vasemmalle kiekkon irrotessa. Jos vasen on markkerilla, pitää vain olla ja kestää se, että voimaa ei tule ja tehdä enemmän kädellä. Ja sitten kun sitä miettii, niin tulee ylimääräistä huitomista mukaan.

Mulla ei toimi toi, että tulee kiekolle ja roiskaisee vain. Kokeiltu, ei auta. Keskittymällä menee paremmin ja mokia nyt tulee anyway silloin tällöin.

Kiessin jälkeen otin perinteisen Seppo-kisan (sellainen puttikisa, jossa mokasta saa kirjaimen ja häviäjä on seppo tai mitä nyt sovitaan. Nimi on keksitty ennen Pajua, btw.) Fyhrin kanssa, ja siinä kokeilin haaraa vasen jalka markkerilla. Kyllä se meni ihan okei, mutta kiessillä taso vähän putoaa aina.

[Jaani]

Just tuossa mietin, että olisi aivan mahtavaa, jos voisin vain pelata ja treenata. Mutta kiinnostaako se tarpeeksi? Tulisiko sitä tehtyä, vaikka voisikin. Ja tulisiko siitä kauheat paineet pärjätä, ja täten jossakin kohtaa kääntyisi haitalliseksi?

Viime vuosina on alkanut yhä enemmän kiinnostaa ihan perusbodaaminen, joskin siihen joutuisi panostamaan vielä kolme kertaa enemmän kuin fribaan koskaan. Tänä kesänä on ollut tosi kivaa pumppailla siksi, että ei ole tarvinnut miettiä kisoja ja himmailla salilla niitten vuoksi. Kehitys on hidasta mutta varmaa, ja toisin kuin fribakentällä, ei joku penkkipunnertaminen jännitä.

Hemmetti kun niin moni asia kiinnostaa, ettei osaa keskittyä mihinkään. Ja töitäkin pitäisi tehdä välillä.

[Mahwell]

Ja töitäkin pitäisi tehdä välillä.

Tuota itsekin harmittelen, kun työt haittaa harrastuksia.

[Jaani]

Ja töitäkin pitäisi tehdä välillä.

Tuota itsekin harmittelen, kun työt haittaa harrastuksia.

Mulla haittaa aika vähän vielä kaiken lisäksi, kun on niin vapaat työajat.

Radalle tosin menee aina se 45 minuuttia, ellei aja pyörällä ja kovaa. Tekosyitä on.

Ensi vuonna enemmän. Paljon.

[Aittatar]

Haa, bodijuttuja. Annoit pikkusormen!

Treenaatko salilla talvisin frisbeegolf mielessä vai onko silloin ihan eri tavoitteet päällimmäisenä? Mun pitäis nyt pikkuhiljaa palata salille ja haluaisin tehdä sen lajia auttavasti.. En vaan tiedä miten. Aerobisen kunnon kohotus ois varmaan ihan hyvä, mut perhana et se on tylsää puuhaa. Puntin nosto kiinnostaa enemmän.

-Essi

[Jaani]

Haa, bodijuttuja. Annoit pikkusormen!

Treenaatko salilla talvisin frisbeegolf mielessä vai onko silloin ihan eri tavoitteet päällimmäisenä? Mun pitäis nyt pikkuhiljaa palata salille ja haluaisin tehdä sen lajia auttavasti.. En vaan tiedä miten. Aerobisen kunnon kohotus ois varmaan ihan hyvä, mut perhana et se on tylsää puuhaa. Puntin nosto kiinnostaa enemmän.

-Essi

Mä aloittelin punttia joskus kymmenen vuotta sitten nimenomaan frisbeegolfmielessä. Silloin kävin tekemässä ihan päättömästi ja paljon, toki kehitystäkin tuli kiitos kokemattomuuden. Sitten aloin käydä "oikein" ja kehitystä tuli edelleen, mutta olen sen verran neuroottinen kaikesta ylimääräisestä fläsästä, että kunnon bulkkaaminen ei ole koskaan onnistunut. Viime talven aikana "sain" lisää painoa kahdeksan kiloa, ja kyllähän se tuntui keväällä. Nyt hiljalleen olen aloittanut terveellisemmän elämän ilman, että tulokset olisivat pudonneet. Piti kuitenkin kokeilla, miten sitä painoa saa.

Viime kesän mahalaskun jälkeen aloitin Wendlerin 5-3-1-ohjelman, http://www.muscleandstrength.com/workouts/hardcore-look-at-jim-wendlers-5-3-1-powerlifting-system.html.  Muistaakseni aloitin marras-joulukuussa, ja olen siitä lähtien tehnyt sitä ja vain sitä. Painot piti kalkyloida uudelleen huhtikuussa, kun tuli seinä vastaan.

On vaikea sanoa, onko "bodaamisesta" varsinaista hyötyä distancen suhteen, mutta kyllä mä uskallan sanoa heittäväni pitkälle. Tekniikkani ei ole optimaalinen, mutta voimaa on etenkin yläkropassa. Penkkimaksimi on nyt just jossain 130+ (perse penkissä, kantapäät maassa, ilman pomppua), ja kiekko lentää ns. normidraivilla siitä vielä parikymmentä metriä pitemmälle metreiksi muutettuna.

Pituutta en ole voiman karttuessa saanut lisää ainakaan mainittavasti. Suurin pyrähdys tuli jo monta vuotta sitten mahdollisesti siksi, että opin heittämään paremmin, mutta saattoi fysiikan kehittämisessäkin osansa olla. En tiedä.

Voimasta on hyötyä AINA, teki ihminen sitten mitä vain. Isot lihakset ovat asia erikseen. Salilla en ajattele enää heittojuttuja lainkaan, koska heittoliikkeiden matkiminen painoilla ei ole hyödyllistä tekniikan kannalta. Toki keskivartaloa pitäisi kehittää enemmän ja etenkin heikko alaselkäni (kiitos skolioosin ja muiden perinnöllisten seikkojen vuoksi) saattaa vähän jarruttaa draivipituuksia, ja siihen pitäisikin keskittyä enemmän kuin vain maastavetotreeneillä.

Suosittelen, että käyt puntilla vain kehittääksesi punttituloksia. Ei kannata sekoittaa päätään ja hidastaa fysiikan kehittymistä fribahommilla, koska heittämään opit vain heittämällä. Lihaksisto on vain taustalla tukemassa. Panosta keskivartaloon, etenkin selkäpuoleen, ja jos haluat hifistellä, niin tasapainoon. Etenkin yhden jalan kyykyt ovat hyödyllisiä sekä lihaksille että heittämiselle.

Ja aerobinen on todella tylsää, samaa mieltä siitä. Kesällä tulee pyöräiltyä paljon, mutta ei se riitä mihinkään. Nyt olen löytänyt hyppynarun ihanuuden, se kehittää hyvin. Aerobisesta on toki hyötyä siinä, että sillä saa ylimääräisen painon pois (tätä sun on turha ajatella) ja kyllähän joku pitkä neljäpäiväinen turnaus voi olla raskas kokemus. Ensi vuonna, kun uskallat tulla kisoihin, saat siitäkin kokemusta. Terve sielu terveessä ruumiissa pitää paikkansa siten, että kunnon loppuessa alkaa vituttaa harmittaa helpommin, mikä kyllä pilaa kiessin ja kisan äkkiä.

[Jussijii]

Penkkimaksimi on nyt just jossain 130+ (perse penkissä, kantapäät maassa, ilman pomppua), ja kiekko lentää ns. normidraivilla siitä vielä parikymmentä metriä pitemmälle metreiksi muutettuna.

Oma penkkimaksimi myös 130kg (ilman plussaa), mutta mullapa kiekko lentää sen parikööt metriä vähemmän 
Toisaalta, niin sali kuin fribailu on sellaista ohjelmatonta puuhastelua, mennään päivän fiiliksen mukaan. Eihän siinä nopeasti kehity, mutta aina vähäsen silloin tällöin.

Näin puuhastelijan näkökulmasta on kyllä vaikea keksiä juuri nimen omaan fribaukseen sopivaa salireenimuotoa. Kaikkea sopivasta. Ja kroppa vetreänä pitäen, ettei tarvitse keväällä repiä umpijumista kroppaa auki.

[Aittatar]

Just puhuin siitä, että pitäisi toi rangan tukilihaksisto kuntoon, kun skolioosin vuoksi munkaan selkä ei kestä ihan hirveästi rasitusta. Mulla on selkä leikattu, kun olin 16-vuotias, mutta edelleenkään ranka ei kulje täysin niin kuin pitäisi. Alaselän lihakset sit kompensoi mitä pystyy. Selkä väsyy esim pitkistä puttitreeneistä ihan kohtuuttoman paljon, muutaman päivän levolla kuitenkin tokenee ja ei rajoita liikaa elämää.

Pitää siis varmaan muokata treemiohjelmaa niin, että yksi päivä olis corelle. Sääli, että se kuten aerobinenkin, on mun ihan inhokkeja. Yläselkää ja hauista jos vaan harjoittais? Kai siitäkin sais ihan järjettömän edun... penkkimaksimiakin voisin kehittää.

Noh. Mä pohdin tätä kaikkea ja katson itselleni sellaisen kultaisen keskitien, joka tuntuisi parhaalta. Johon tosiaan ympätään aiempaa (nollaa) enemmän selän tukilihaksiston treeniä ja sitä hemmetin hyppimistä ja pomppimista.

[Tapanote]

Vaikka ei salilla treenaisi mitään muuta kuin keskivartalolihaksia, niin kroppa kiittäisi ja elämä pitenisi.

Ne on "elämälihakset", sit haukat ja pecsit on "biitsilihaksia".

[Jaani]

Live hard on the beach and die young!

[Aittatar]

Vaikka ei salilla treenaisi mitään muuta kuin keskivartalolihaksia, niin kroppa kiittäisi ja elämä pitenisi.

Ne on "elämälihakset", sit haukat ja pecsit on "biitsilihaksia".

Kertaakaan en päässyt biitsille kesällä, nyt on kyllä likan prioriteetit ihan päin huttuja.

Mutta jos taas totisempaan sävyyn, niin kyllä sä oikeassa olet. Aina mä tota tympeetä lihasryhmää treenannut olenkin, mutta nyt sit pitäis ottaa se pääasiaksi. Jotenkin kun siitä sais hauskaa, ni ois helpompi pysyä suunnitelmassa.

-Essi

[JanneRäsänen]

Korsettia ja koipia tarvitaan ryhdin, eli nokkakulman ja hyssen säätöjen pysymiseen. Toki kädessäkin voi mennä molemmat pieleen, mutta kättähän Essiltä löytyy. Tukijalan pönkkäys keihäänheittäjällä tuo tonnin painon hetkeksi ja ei se paljon kevyempää ole kunnon junttauksella fribassakaan. Käsittääkseni. Koipea ja korsettia sekä tasapainoa plus lihaskoordinaatiota auttaa seuraava treeni. Yhdellä jalalla seisten kurkotus saman puolen kädellä maahan tai lähelle vastakkaisen puolen jalan sivulle kyykistymällä tehoa säätäen ja pystyyn palaaminen on aika häijy treeni. Molemmin puolin toki. Nimimerkki kulumaa rangassa alaselässä ja väsyessä lantion yläpuolelta voi selkä taipua yli 10 astetta huti hyssessä tarkoitettuun verrattuna. En tiedä, miten vaarallinen liike on skolioosista kärsivälle.

McBethillä on video, jossa hän puntti kädessä sivunojapunnerruksesta kiertyy nenä ja napa kohti maata ja takaisin. Kroppaa kannatteleva käsi voi olla suora tai kyynärpäästä taitettu rasittavuuden säätämiseksi.

[Jaani]

Viikko Saksassa vierähti mukavissa merkeissä. Paljon tuli opittua taas henkisestä puolesta, mikä konkretisoitui kävellessäni n. 75 metrin korkeudessa Kölnin tuomiokirkon portaita pitkin. Muutaman hengähdystauon ja seuralaiseni korkeanpaikankammon pidättelemänä totesin rautakehikkoon nojatessani, että "olen päättänyt, että pelkoni ei saa estää minulta mitään kokemusta". Sain tällä lauseella maaniteltua toisenkin meistä korkeanpaikankammoisista jatkamaan matkaa vielä 20 metriä ylöspäin näköalatasanteelle 100 metrin korkeuteen.

Totta on, että olin jo kolmatta kertaa tornissa ja homma oli sinänsä tuttu juttu. Tällä kertaa minua ei vain huimannut, ei pelottanut, eikä ahdistanut. Jo kaksi päivää aiemmin olin uhmannut korkeanpaikankammoani punnertamalla Rhein Turmin lasia vasten 168 metriä vapaata pudotusta allani. Sillä hetkellä tiesin, että olin voittanut jo aika paljon. Ominaisuus, jonka olen liittänyt itseeni yli 20 vuoden ajan, pelko korkealla, näyttää häipyneen ainakin nurkan taakse. Oli mahtava katsella maisemia tuntematta vatsan pohjassa jäätelökauhan liikkeitä.

Lennot olivat toinen kulmakivi. En ollut lentopelkoinen ainakaan vuonna 2003, kun lensin Englannin EM-kisoihin, enkä ollut sitä ennenkään, mutta joskus niillä main muistan saaneeni lentopelosta tartunnan. Jokainen lasku ja etenkin nousu kului penkkiä puristaessa ja vapistessa ellen ollut muistanut vetää loiventavaa hiprakkaa lentokentän baarissa tai tax freen taskupulloista. Lennolla yleensä nappasin vielä viiniä, jotta pienet ilmakuopatkin uppoaisivat humalaisen välinpitämättömyyteen.

Tällä kertaa huomasin menomatkalla jossain Baltian kohdalla, että kaukaa viisaana Helsinki-Vantaan tax freesta ostamani Fernet Branca odotti edelleen korkkaamatta taskussani enkä huomannut pelätä lähtöä lainkaan. Olin vain mennyt koneeseen ja noussut sen kyydissä ilmaan lukieassani kirjaa. Unohdin pelätä. Ei tuntunut missään, vaikka kaikkia järjen lakeja uhmaava rautalintu kannetteli minua 10.000 metrin korkeudessa ja vain odotti oikeaa hetkeä mahalaskuun jonnekin keskelle Puolaa tai Itämerta. Ei tuntunut missään, vieläkään.

Vitutti vain välilaskupisteessä, että piti heivata hyvä viinapullo roskiin turvatarkastuksessa. Tosin en olisikaan tarvinnut sitä enää, koska en pelännyt lentämistä. Ensimmäistä kertaa 10 vuoteen lentäminen oli jopa ihan kivaa.

Pitäisikö mun muka pelätä puttaamistakin?

Tuskinpa.

Pitäisikö vain putata ja katsoa meneekö sisään?

Ehdottomasti.

Myös paluulento oli pelkkä muodollisuus. Olin vähän ylpeä itsestäni. Hyvä reissu, monellakin tavalla.

Olipa opettavaista.

[Jaani]

Tämä onkin jännä ajatus, että "minun tasoiseni pelaaja". Mistä taso lasketaan? Minun tasoiseni on nykyään aika helvetisti huonompi kuin minun tasoiseni vaikkapa viisi-kuusi vuotta sitten.

Tuli tästä vielä mieleen, että kun olen rämpinyt rapapooleissa muutamia vuosia peräkkäin, olen saanut kuulla useasti kommentin "jätkä pelas elämänsä kierroksen" heitettyäni jotain 990 reitatun rundin. Taso on sellainen asia, että se ei ole pysyvä. Pian unohtuu se, että 1000-reitatut rundit eivät olleet minulle mitenkään harvinaisia vielä ennen vanhaan, joskin epätasaisuudellani onnistuin aina pudottamaan kokonaisratingin sinne 970-980-hollille. Sitten kun tarpeeksi pitkään jaksaa mokeltaa putkeen, on "elämäni kierros" asettunut jonnekin 990-tasolle. Elämä = viimeisin pari vuotta.

Kyllähän sekin on totta, että pieni kuittailu kuuluu lajiin. En silti soisi kuulevani pelanneeni parasta peliä koskaan, kun pelaan vain ihan okei rundin. Ei sillä, että olisin koskaan mikää huippupelaaja ollut, mutta en nyt sentään näin huono.

Toinen kommentti, jonka muistan vaikka olen kuullut sen vain kerran, jotenkin summaa fiilikset koko hommasta: "Toi Jaani oli ennen kova pelaaja, mutta nykyään siitä on tullut ihan paska."

Surullistahan tuossa on se, että vielä tuonkin toteamuksen jälkeen tasoni laski jonkin verran.

Kuittailu on ihan jees ja se pitää kestää. Tavoitteeni tulveisuudessa on, että edellisen kaltaisilla kommenteilla ei olisi enää pohjaa.