Hienoa. Kommenttaja.
Sopivasti asetellut kommentit saavat ajoittain uusia ajatuksia ihmiseen.
Yritän olla selittelemättä. Toisaalta on ihan hauska vähän spekuloida.
Aloitin lupaavan urani avoimessa luokassa. Ensimmäiset viisi kautta meni siellä ja viisi vuotta meni saada ensimmäinen voitto ja sekin tuli sitten kotikentällä. Frisbeepoint-tourin MA1-luokan voitto. Toki siellä oli 66 osanottajaa joten pidettäköön sitä hyvin pelattuna kisana.
Tuossa kisassa taakse jäi mm. Janne Hirsimäki ja Tapani Aulu

Itsellä oli tuohon aikaan parempi rating kuin Jannella

Seuraavalla kaudella täytin 40 ja päästiin heti kiinni siihen miten pelataan oman ikäisten kanssa eikä tarvitse avoimessa hakata.
Sille kaudelle kolme voittoa joista kaksi omalla kylällä ja sitten se Suomen mestaruus heti kun oli sopivan ikäinen.
Sitten onkin ollut voittorintamalla aika rauhallista enkä siis ole edes kerran vuodessa voittanut keskimäärin eikä voittoprosentti ole lähelläkään kymmentä.
Viime vuonna voitin Äijänpellossa kisan jossa loppujen lopuksi oli kaksi osallistujaa. Myönnän, että vähän hävetti että se voitto on tuolla listassa samalla lailla kuin vaikka Tyynin voitto 47-vuotiaana nelikymppisissä.
Olen aina halunnut pelata mahdollisimman isoissa kisoissa. Toki on ollut hallitus- ja pj-roolin kautta hyväkin kierrellä protourit ja SM-kisat joiden jälkeen ei ihan aina ole tullut katseltua aktiivisesti kalenteria vaikka olisi lähialueella kisoja. Oman kylän kisat on tietenkin ollut tiedossa, mutta NFS:n järjestämät kinkerit ovat aina vetäneet hyvin porukkaa joten on ollut paljon voitettavaa.
Realistisesti voi poimia yhden hyvän syyn voitottomuuteen. Ville Piipon kanssa kuljetaan samaa matkaa näissä ikäluokkakisoissa ja Ville kilpailee paljon ollen vielä urheilija joka kaivaa aina jostain sen kisavaihteen päälle. Jos Villen voittaa niin on pelannut hyvin.
Viiskymppisiin tullessa sitten alkoi olla jo realismia, että kilpailussa on aina yhä enemmän pelaajia jotka voivat voittaa kisan.
Itselle on ollut selvää, että hyvin pelaamalla pelaan usein jopa voitosta. Tuskainen taistelu puttaamisen kanssa on ollut osa uraani eikä huonosti puttaamiseen ole varaa jos menestystä kaipaa. Viime kaudella puttasin ehkä hieman paremmin kuin aiemmin, mutta foren kanssa oli haasteita ajoittain. Ehkä enempi harjoittelu auttaisi asiaa, mutta jos on laiska niin on laiska.
Frisbeegolf on minulle hauskaa ilman menestystäkin, mutta onhan se hauskempaa jos voi todeta pelanneensa hyvin. Kilpaa pelaaminen tuo mukavasti rytmiä elämään ja vain kisakierroksia jaksaa spekuloida saunan lauteilla.
En edelleenkään katso missä voisin voittaa vaan kalenteria sen mukaan missä pääsee pelaamaan. Voin ihan hyvin osallistua avoimeen luokkaan jos kisa on sopivasti. Ehkä se voitontahto ei ole minussa tarpeeksi iso. Tai halajan vain itseni voittamista.
Kun olen pelannut hyvin niin olen tyytyväinen kierrokseen eikä haittaa olenko 56. vai kolmas. Hyvin pelaamalla saa hyvää ratingia, joten sekin tulee sieltä sitten jos pelaa hyvin. Sitä saa mitä heittää.
Tuntuu vähän siltä, että tätä pitää miettiä hieman lisää.
14 eri maata joissa olen pelannut kilpaa. On ollut kyllä siistejä reissuja vaikken ole koskaan voittanut. Kerran olen tainnut olla kakkonen.
Toisaalta jos osallistuu Japan Openiin jossa on yli sata osallistujaa ja ainakin 30 maailman parasta pelaajaa mukana niin motiivin täytyy olla jokin muu kuin voittaminen