Jep, tänäänki kiessillä. Tänään tosin oltiin myös talkoohommissa Lassin kanssa ja putsattiin harijoilla tiit ja niiden reunustat ettei olisi täynnä havuja taas. Myös santaaki oli sen verran että jalka lipeili useammalla tiillä. Pari tiitä tosin pitää viä kääntää ympäri.
Kiessistä sen verran että aluks oli vähän arkamaista peliä mutta sitten lähti rullaamaan. 7birdietä ja yksi bogi. Ja viimeselle tietysti se bogi ja siihen suli bogeyfree. Kolme ekaa heittoa otti pienen puuhipsun ja olin edennyt 120m vasta kun neljäs heitto lähti. Tosin pääsin koittamaan paaria kun pistin ryöttäsen antsaliidätyksen taivaalle ja ei osunut puihin. Matkaa oli tosin liian paljon ja yrityskin vähän sellanen että otetaan nyt edes se bogi sitten ettei tuu tuplaa.
Personal best kuitenkin nousi puolella ja on nyt -6. Tuossa vielä pari kolme heittoa petrattavaa parilla putilla mutta muuten mennään jo sitten virheettömässä pelissä metsäradalla, jossa väylän keskimitta 141,xx metriä.
Nyt olen siis ansainnut perjantai kepun, joka on 0,5l Saku. Eikä oo huono.